250 000 myytyä kopiota, 40 miljoonaa Spotify-striimiä – mikä ruotsalainen jazzlevy yltää näihin lukuihin?

Matti Nives kirjoittaa Jazz kiinnostaa -palstallaan ruotsalaisen jazzin ehdottomasta merkkiteoksesta.
10.5.2022 11:51

Maailman ruotsalaisin jazzlevy? Ja samalla Ruotsin merkittävin jazzlevytys? Vastaus on suorastaan naurettavan helppo: Jan Johanssonin Jazz på svenska (Megafon, 1964).

Konsepti ei kuulosta paperilla kovin hitikkäältä. Otetaan nippu ruotsalaisia kansanlauluja ja tehdään niistä minimalistisia jazz-sovituksia pianolle ja kontrabassolle. Mutta tulokset puhuvat puolestaan: albumia on myyty yli 250 000 kappaletta ja striimattu Spotifyssä yli 40 miljoona kertaa (toistaiseksi). Saavutus on lyömätön paitsi ruotsalaiselle, myös monen muunkin maalaiselle jazzlevylle.

Myyntiluvuillahan näitä hommia ei ole tietenkään syytä määrittää, mutta Jazz på svenskan tapauksessa ne kertovat jotain oleellista levyn vankasta yhteiskunnallisesta asemasta. Jos Ruotsissa tiedustelee paikallista merkittävää jazzlevyä keneltä tahansa musiikkiin edes pintapuolisesti perehtyneeltä, on vastaus hyvin todennäköisesti Jazz på svenska. Sen kappaleet soivat yhä radiossa ja kertovat tiivistetyssä muodossa jotain hyvin kaunista läntisestä naapurimaastamme.

Otetaan vaikka levyn avaava ja samalla sen tunnetuin yksittäin raita Visa från Utanmyra. Onko mikään missään kuulostanut koskaan yhtä ihanalla ja lähestyttävällä tavalla ruotsalaiselta? (Rajataan Den glider in tässä kohtaa ulos keskustelusta.)

Kirjoitan tätä tarinaa ankeassa lentokenttäloungessa väsyneenä, rillit huurussa, maski naamalla ja hieman stressaantuneena, mutta kun basisti Georg Riedelin simppelin koukuttava bassolinja saa kuorrutteekseen Jan Johanssonin jumalaisen herkällä otteella soitetun jazzpianonerouden, olen taivaassa. Tai ehkä sittenkin vain kesäisessä saaristossa jossain, kenties Ruotsissa mutta kenties vain Suomessa, tai ehkä Ahvenanmaalla. Kylmät väreet ja roska silmään, tämä soundi puhuttelee syvältä.

Georg Riedel on tärkeä osa Jazz på svenskan soundia, muodostaahan hän sentään puolet albumin yhtyeestä Johanssonin kanssa. Hänen bassonsa sointi on selkeä, syvä ja asiallinen. Riedel ei konstaile eikä asetu esiin pianon melodisen soinnin ”alta”, mutta keskustelee soitollaan tuntosarvet alati valppaana ja tarjoaa headliner billingin saaneelle artistille loistavan aisaparin. Hän on aliarvostettu osa tätä mestariteosta.

Mutta puhutaanko silti hetki Jan Johanssonista? Pianistin soitossa on aina mielestäni jotain tavattoman melankolista. Johtuuko se siitä, että tunnen hänen tarinansa (Johansson kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 1968 ainoastaan 37-vuotiaana)? Vai onko nämä vivahteet koodattu valmiiksi koettaviksi jo itse musiikkiin? Oikeastaan ei sillä väliä, koen Johanssonin soiton joka tapauksessa voimakkaan tunteellisena ja se liikuttaa minua poikkeuksellisella varmuudella.

Johansson soittaa pianoa tavalla, jossa muusikon ja instrumentin välinen ero hälvenee. Kaikki on täysin luonnollista ja hän malttaa jättää kappaleisiin tilaa. Tekninen briljanssi kuuluu taustalla ja läikähtää välillä hienosti valittuina koristeina, jotka eivät koskaan sorru pelkäksi krumeluuriksi. Tätä on tyylitaju. Johanssonin musiikki on kuin arkkitehtuuria, jossa muoto ja sen hyödyntäminen sulavat yhdeksi kokonaistaideteokseksi.

Edellinen pätee toki moniin muihinkin Johanssonin levyihin, mutta jos haluan todella vierailla tämän vaikutukseltaan jättimäisen artistin tykönä, pistän levylautaselle Jazz på svenskan. Onneksi levyä on aikoinaan myyty niin merkittävät määrät, että kuka tahansa voi löytää sen varsin edullisesti. Mielestäni Jazz på svenska kuuluu joka kodin levyhyllyyn sen olennaisena osana ja jokaisen jazzista kiinnostuneen tulisi kuunnella se joskus osana genren klassikkokaanonia.

Jos ruotsalaisen jazzin historia kiinnostaa laajemmin, niin voin lämpimästi suositella Caprice Recordsin cd-boksien sarjaa Svensk jazzhistoria. Sen 11 osaa hienosti toimitettuine insertteineen kertovat tiivistetyn tarinan 1920-luvulta 70-luvun loppuun. Kun juttelin joskus ruotsalaisen jazzin mainiosta tilasta ja suuresta levytysten määrästä erityisesti 1950–60-luvuilla Digelius-levykaupan edesmenneen Ilkka ”Emu” Lehtisen kanssa, totesi hän osuvasti: ”Suomessa sodittiin, Ruotsissa tehtiin jazzia.”

Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 4/22.

Lisää luettavaa