Juuri nyt Rushin kalenterissa painii ajasta kaksi tärkeää asiaa. Mittava juhlakiertue pitäisi saada ajettua kunnialla maaliin samaan aikaan kun uusi levy vartoilee keskeneräisenä tekijöitään. Yhtyeen nokkamies Geddy Lee soitti kotikonnuiltaan Soundiin päivittääkseen suunnitelmat suomalaisille.
Torontossa yli kolme vuosikymmentä sitten perustettu Rush aloitti 19. studioalbuminsa valmistelun syksyllä 2009. Vuosi sitten keväällä julkaistiin tiedote, jonka mukaan basistilaulaja Geddy Lee, kitaristi Alex Lifeson ja rumpali Neil Peart etenevät tuottaja Nick Raskulineczin kanssa urakassa suunnitelman mukaan. Levy oli myös saanut nimen Clockwork Angels, ja siltä ilmestyisi toukokuussa single Caravan/BU2B (Brought Up to Believe). Noista hetkistä alkaa olla nyt vuosi, ja albumia on viimeksi lupailtu kuluvan vuoden syksylle.
Missä vaiheessa työt ovat?
– Meillä on tietenkin aivan valmiina nuo kaksi biisiä, jotka on jo julkaistukin, avaa Lee.– Lisäksi koko lailla kuosissa on viitisen kappaletta, ainakin mitä varsinaiseen biisintekoon tulee. Jotain tuotannollisia ja sovituksellisia asioita niistä kyllä taidetaan vielä hioa. Mutta musiikit ja tekstit ovat sinällään valmiita. Lisäksi ideoita on vielä kolmeen, neljään raitaan, joiden pariin palaamme rundin päätyttyä. Näillä näkymin jatkamme töitä materiaalin kimpussa ilmeisesti syyskuussa.
Koska Clockwork Angels lopulta ilmestyy?
– Tavoitteena on saada levy valmiiksi jouluun mennessä. Minusta olisi aivan upeaa, jos ehtisimme myös julkaista sen vielä kuluvan vuoden puitteissa – jopa jouluksi – mutta se jää nähtäväksi. Näin kireän aikataulun suhteen olen kyllä hivenen epäilevällä kannalla.
Mikä aiemmista levyistänne on sinun mielestäsi tyylillisesti lähimpänä parhaillaan työstämäänne materiaalia?
– Vaikea sanoa, koska biisit ovat keskenään niin erilaisia. Hajontaa ja vaihtelua löytyy! Mukana on jokunen hyvin monimutkainen, haastava sovitus, mutta niistähän meidät tavallaan tunnetaan… En oikeasti osaa verrata tulevaa levyä mihinkään yksittäiseen aiempaan Rush-jukaisuun.
Miten paljon Caravan ja Brought Up to Believe kertovat koko albumista?
– Nehän ovat ensinnäkin keskenään aika erilaiset. Caravan on sovitukseltaan haastavampi ja soitannolliselta otteeltaan rehvakas, kun taas Brought Up to Believe on raskaanpuoleinen ja napakka riffibiisi. Se on itse asiassa tämän nipun kompaktein raita, ainakin toistaiseksi.
Voitko kuvailla suurelle yleisölle vielä tuntemattomia kappaleita?
– Ainakin nimibiisistä olen hyvin innoissani. Vaikka en suoraan sanoen tiedä, miten viisasta vielä äänittämättömästä kappaleesta nyt on puhua… Mutta siitä on mielestäni joka tapauksessa kehkeytymässä melkoinen pitopöytä. Saimme sovitukseen poikkeavan paljon ilmeikkyyttä ja monitahoisuutta. Clockwork Angelsistä näyttäisi olevan tulossa suorastaan eeppinen ja äänikuvaltaan erittäin rikas kappale. Muista biiseistä pari on hyvin synkkää, pari hyvin kaunista. Kaikkiaan olemme kiinnittäneet erityisen paljon huomiota siihen, että raidat eivät taantuisi kopioiksi toisistaan. Kullekin kappaleelle on haettu omaa vahvaa ilmettä ja luonnetta.
TARINALEVY TULOSSA
Rushin historiasta löytyy 1970-luvun loppupuoliskolta 2112:n ja Hemispheresin kaltaisia ihailtuja, kanonisoituja ja jäljiteltyjä albumikokonaisuuksia, jotka luetaan progejulkaisujen kuninkuusluokkaan, teemalevyihin. Selkeitä häiveitä Rushin scifi-henkisimmistä konsepteista on noussut taas viime vuosina pintaan useilla uusilla julkaisuilla, kuten yhdysvaltalais-meksikolaisen The Mars Voltan De-Loused in the Comatoriumilla (2003) sekä Frances the Mutella (2005) ja yhdysvaltalaisen Mastodonin Crack the Skyella (2009) samoin kuin kotoisen CMX:n Talvikuninkaalla (2007).
Hevosmiesten tietotoimiston mukaan myös Clockwork Angels saattaisi olla teemalevy. Onko näissä huhuissa mitään perää?
– Kyllä on, Lee paljastaa. – Suurinta osaa materiaalista yhdistää tietty teema ja tarina, joka nivoutuu yhteen levyn nimen kanssa.
Miten tuottaja Nick Raskulinecz on tällä kertaa piiskannut teitä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen?
– Nickissä on hienoa se, miten hienovaraisesti hän aina toimii nimenomaan musiikin ehdoilla ja sen eduksi. Niinhän kaikkien tuottajien toki pitäisi operoida, mutta hän ohjaa meitä taitavasti kohti hyviä ratkaisuja ja osaa ottaa äänitystilanteessa meistä irti parhaat tehot. Nick kannustaa meitä kuulostamaan itseltämme ja auttaa tekemään oikeita ratkaisuja kunkin yksitäisen kappaleen kannalta. Hän ei myöskään koskaan junttaa omia ajatuksiaan läpi väkisin tai tee asioita kaupallisuuden ehdoilla. Hän tietää, että tällä bändillä on uniikki tyyli ja hän vaalii sitä muun muassa puskemalla minua ja Alexia soittamaan taitojemme äärirajoilla ja rohkaisemalla meitä tekemään epätavallisia päätöksiä sovitusten tai biisirakenteiden suhteen.
Neil on ladannut Brought Up to Believen tekstiin paljon ajatusta. Mihin sinut lapsena opetettiin uskomaan ja mihin uskot tänään?
– Kaikki meistä kolmesta varttuivat enemmän tai vähemmän uskonnollisessa kodissa. Ja sieltähän ne elämän rakennuspalikat tulevat. Useimmista lapsista kasvatettiin siihen aikaan Kanadassakin jonkinlaisen kristillisen opin mukaan kilttejä ja reippaita tyttöjä ja poikia.
– Jos sitten ajatellaan sitä isompaa tarinaa, minkä Clockwork Angels kertoo, tämä biisi on erinomainen lähtöruutu. Kukin kasvaa, varttuu ja muuttuu oman elämänsä aikana, kun uusia kokemuksia karttuu. Mutta silti jokainen meistä peilaa tätä kehitystä siihen, mitä hänen taustassaan on ja mitä hänelle lapsena opetettiin. Omalla kohdallani kasvatus muodostui asiaksi, jota vastaan kapinoin ja jota yritin paeta. Mutta myöhemmin elämässäni – etenkin siinä vaiheessa kun itse tulin isäksi – olen joutunut kohtaamaan varhaisnuoruuteni asioita uudestaan. Sillä vanhempienhan tulee päättää, miten lapset kasvatetaan ja mihin heidät opetetaan uskomaan. Ja tässä vaiheessa kaikki palaavat vääjäämättä kokemuksiin omassa lapsuudessaan. Niin minäkin tulin ymmärtämään ainakin osittain sitä, mitä omat kasvattajani silloin joskus ajoivat takaa.
AIKAKONEELLE KÄYTTÖÄ
Leen ja muun orkesterin ajankäyttöä ja ajatuksia hallitsevat tällä hetkellä kuitenkin muut asiat kuin uusien biisien merkitysten pohtiminen. Mielessä on päällimmäisenä Suomeenkin toukokuun alussa entävä Time Machine -kiertue, joka starttasi viime heinäkuussa USA:sta. Turneen markkinoinnin kärjeksi on nostettu Rushin kiistattomin klassikkoalbumi. Tällä rundilla musafanit saavat kuulla paitsi tavalliseen tapaan poimintoja yhtyeen laveasta tuotannosta, myös sen kuuluisimman ja laajalti rakastetun studiolevyn kokonaisuudessaan.
Moving Pictures ilmestyi alkuvuodesta 1981, nousi pian sekä kriitikoiden että kuulijoiden suosikiksi ja on tähän päivään tultaessa myynyt niin Kanadassa kuin USA:ssakin nelinkertaista platinaa eli neljä miljoonaa levyä. Sen seitsemästä raidasta bändi on myös soittanut valtaosaa keikoillaan säännöllisesti. Jos Lee, Lifeson ja Peart eivät Tom Sawyeria, Limelightia sekä YYZ:aa keikallaan esittäisi, tuloksena olisi todennäköisesti mellakka.
Miksi muutenkin hyvin esillä pidetyn Moving Picturesin osalle tulee tällainen erikoiskohtelu?
– Syitä on kolme, listaa Lee. – Ensimmäinen on tietenkin se, että levyn julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Jotenkin tuota merkkipäivää haluttiin juhlistaa, ja tämä tuntui sopivalta tavalta. Toinen syy on se, että Neil ihastui kovasti Steely Danin ja muidenkin yhtyeiden viime aikoina tekemään päätökseen esittää jokin albumeistaan keikoilla alusta loppuun. Kolmas syy on se, että fanit tinkaavat meiltä toistuvasti Camera Eyeta biisilistalle. Tämä ratkaisu tyydyttää myös ne pyynnöt.
Onko sinulla Rushin levyissä omaa lemmikkiä, jonka haluaisit soittaa keikalla kokonaisuudessaan?
– Ei varsinaisesti. Juuri nyt tuntuu mukavalta katsella eteenpäin ja keskittyä kohta taas Clockwork Angelsiin. Sen myötä tulee tietenkin jälleen keikkojakin soitettavaksi, mutta eiköhän silloin jatkea vähän tavallisemmalla mallilla.
Jos saisit käyttöösi aikakoneen, mitä bändiä tai artistia menisit katsomaan?
– Hyvä kysymys! Sopiiko, että käyn parissakin paikassa?
Ole hyvä.
– Ihan ensiksi menisin [Jethro Tullin] Thick as a Brick -kiertueelle. Näin tuon konsertin 70-luvun alussa ja se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Kokisin ne tunnelmat kernaasti uudestaan. Ja sitten hyppäisin masiinaan uudestaan ja menisin katsomaan Jimi Hendrixiä. Häntä en koskaan ehtinyt nähnyt livenä.
Menisitkö katsomaan ja kuulemaan Experiencen vai Band Of Gypsysin vetoa?
– Experiencen, totta kai… Tarkennetaan tätä itse asiassa niinkin hyvin, että haluaisin käydä tsekkaamassa jonkun niistä keikoista, joilla he lämmittelivät The Monkeesia! Se oli varmasti ratkiriemukasta. Ja olisihan niitä muitakin… Minulla olisi aikakoneelle paljonkin käyttöä! Soittele, jos saat sellaisen käsiisi.
Sovitaan näin. Tervetuloa Suomeen.
– Kiitos. On mukavaa tulla taas esiintymään teikäläisille.
Teksti: PETRI SILAS