Anssi: – Aika montaa levyn biisiä hierottiin pitkään ja sitten oli muutamia biisejä, jotka meni ihan sukkana sisään, mutta Nummela-biisi oli se ihmeellisin prosessi. Se oli niin helppo, ettei vastaava ole toistunut sittemmin ikinä.
– Joskus teen kymmenen versiota biisistä, eikä siitä ensimmäisestä ole enää lopulta mitään jäljellä. Nummelan kirjoitin yhdeltä istumalta, luonnostelin ekan tekstin mikä tuli mieleen, otin kitaran syliin ja soitin ne soinnut miltä tuntui.
– Lähdin kokeilemaan, voinko kirjoittaa näin elämäkerrallisen stoorin. Löysin sen tarinankertojan itsestäni, johon suhtauduin vielä Puistossa-biisin kohdalla ristiriitaisin fiiliksin. Puistossa on ehkä suosituimpia kappaleitani, mutta tunsin itse tehneeni sen vähän tarinankirjoittamispäissäni, eikä se ole tekstinä tai stoorina mun parhaita.
– Palasin Immosen pajalle. Soundi löytyi heti ja kun lopulta vielä ajattelin, että tähän sopisi jokin teemamelodia, nappasin käteeni huuliharpun, menin mikin taakse, painoimme Rec-painiketta ja soitin ykkösellä sisään sen melodian.
– Vein Nummela-biisin Askolle kuultavaksi aika puolivakavasti. En tiennyt tuleeko se levylle. Asko oli heti sitä mieltä, että tämä on pakko saada mukaan levylle, biisin nimi on pakko olla Nummela, ja levynkin on oltava Nummela.
– Se tuntui sellaiselta omalta pöytälaatikkobiisiltä ja ajattelin, ettei ketään voi kiinnostaa kuunnella tällaista biisiä, jossa kolmekymppinen random-tyyppi kirjoittaa biisiä omasta elämästään. Että ketä tällainen muka voi koskettaa?
Asko: – Oon käyttänyt Nummelaa esimerkkinä, kun puhutaan aina siitä että mennään ”yksityisestä yleiseen”.
– Lauluissa asia menee usein niin, että mitä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin pystyt välittämään kokemuksia, sitä yleisempiä niistä tulee, koska me kaikki koetaan niitä samoja asioita. Mitä tarkempi olet, sitä enemmän se koskettaa.
– Nummela on koskettanut ihmisiä niin paljon siksi, että se saa kuulijan tuntemaan, etten ole yksin tässä maailmassa ja moni kokee tällaiset fiilikset.
– Kun kuulin Nummela-biisin ensimmäistä kertaa, aloin itkeä. Siitä kuuli, ettei sitä oltu ajateltu ollenkaan. Se oli vain kirjoitettu just siten miltä tuntui. Tuollaista biisiä ei voi kirjoittaa tietoisesti. Moni muusikko voi vain haaveilla tuosta.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko artikkeli Soundista 11/21.