”Kuinka sitä saattoi olla niin typerä parikymppisenä?” – Samuli Putro kannustaa nuoria ymmärtämään jotain tuikitärkeää

Mikäpä muukaan se on keski-ikäisellä mielessä kuin ikä. Menneet ja tulevat vuodet, ajan kuluminen, ihmissuhteiden muutokset, nostalgiakin. Samuli Putro ei ole poikkeus. Mikko Meriläinen haastatteli lauluntekijää Soundiin 3/23.
29.3.2023 07:30

Ikävä mummoa -levyn loputtua mieleen jää askarruttamaan Nuoruuteen-kappaleessa toistettu rivi ”En koskaan osannut olla nuoruuden arvoinen.”

– Se varmaan yrittää olla lainaus semmoisesta klassikkolauseesta, että nuoruus menee nuorien käsissä hukkaan, Samuli Putro, 52, avaa.

– Että kuinka sitä saattoi olla niin typerä parikymppisenä, että koki itsensä niin rumaksi ja epävarmaksi. Nyt kun katsoo sen ikäisiä ihmisiä ja ymmärtää, että esimerkiksi esteettisesti ne on sellaisia, jotka voisivat juoda kolme viikkoa ja jäädä rekan alle, jonka jälkeenkin ne näyttäisi ihan helvetin raikkailta. Koko maailma on valmis polvistumaan sormennapauksesta sen sukupolven edessä, niin kuinka se on mahdollista, ettei sitä itse tajunnut silloin kun oli sen ikäinen. Ja onko se niin, että tuokaan sukupolvi ei sitä ymmärrä, mutta ne vain esittää paremmin.

Putro kuvailee, kuinka saattaa istuskella perjantaisin kalliolaisessa Harju 8 -baarissa ja tarkkailla muita asiakkaita. Siis nuorisoa.

– Mulle tulee raikkauden kokemus ihan pelkästään niiden ihmisten näkemisestä, heidän vaatetuksen näkemisestä ja siitä tietynlaisesta vakavasta huolettomuudesta. Samaan aikaan koen vilpitöntä kauhua siitä, että painovoima vaikuttaa minuun enemmän kuin heihin.

Avainteokselta tuntuvan Nuoruuteen-kappaleen asemointi levyn viimeiseksi kertoo tietenkin siitä, että Putro uskoo albumikokonaisuuden voimaan. Hän luottaa myös kuulijoidensa olevan samalla aaltopituudella.

– Albumia ei missään nimessä saa tuhota liian monella ennakkosinglellä, Putro sanoo.

Singlejen roolin hän kokee kahtalaiseksi. Tarkoitus on viestiä jo olemassa oleville faneille, että tulossa ollaan ja antaa samalla vihjeitä uudesta suunnasta. Toinen funktio on tietenkin yleisön kasvattaminen eli hittien saaminen.

Helppoa se ei ole Putrollekaan. Ikävä mummoa -albumin Kakarat-ensisingle on saanut jonkun verran radiosoittoa, mutta hitistä ei voida puhua. Toinen single Tanssilattialla on tungos on (artikkelin kirjoittamisen aikaan – toim. huom.) vasta matkansa alussa, mutta toistaiseksi on ollut Kakaroitakin hiljaisempaa.

– Totta kai sitä toivoo, että edes yksi single olisi ihan järkyttävä leka sekä Spotifyssa että radioissa. En mä sille halulle ole immuuni tietenkään. Ihan vilpittömästi toivon hittiä, eikä mulla ole koskaan ollut mitään sitä vastaan, että yleisö olisi laaja.

Kumpikin single on tunnistettavaa Putroa, tarttuva ja selkeäksi hiotulta sanomaltaan vetoava, joten muodollisesti asiat ovat kunnossa. Kun hittiä ei kuitenkaan tule, voi vikaa aina etsiä vaikka radioiden musiikkipäälliköistä tai suoratoistopalveluiden soittolistaeditoreista.

Tai katsoa Putron tavoin peiliin.

– Olen opetellut ajattelemaan asian niin, että ainakaan se ei ole kenenkään muun kuin mun vika. Se huono puoli siinä tietysti on, että siten saattaa tulla itselle huonommuuden tunteita.

Etenkin suoratoistolistoilla jylläävät uuden sukupolven sankarit, kuten kuuluukin. Putro sanoo seuraavansa uutuuslistoja ja kuuntelevansa kiinnostuneena uusia hittejä. Osittain, mutta vain osittain, syyt ovat ammatilliset.

– Ammatillinen kiinnostus kohdistuu enemmän ulkomaista musiikkia kohtaan. Ja kyllä mä ihan vilpittömästi ilahdun, kun kuulen jotain uutta kotimaista, josta tajuan jotain ja josta innostun.

– Ennen katsoin teksti-tv:stä Suomen listoja ja nuorena menin Raahen kirjastoon lukemaan Soundia ja Rumbaa. Tiesin minä päivänä ne tulee sinne ja mihin aikaan, halusin olla eka. Joten enhän mä voi väittää, ettenkö olisi kiinnostunut rakenteista, olen aina ollut.

Vaikka Ikävä mummoa -albumi on Putron muuhun tuotantoon suhteutettuna varsin synteettinen, ei se ole kuitenkaan erityisen moderni. Albumin rikas, runsailla syntetisaattoreilla koristeltu äänimaailma liikkuu kasari- tai jopa seiskaritunnelmissa. Tosin, kuten Putrokin hyvin tietää, menneet vuosikymmenet kiertävät takaisin muotiin.

– Kasarin muuttuminen retron jälkeiseksi moderniksi musiikiksi on merkillinen ilmiö. Joku Stranger Things alleviivasi, että tämä on nyt uusinta musiikkia mitä teille on tarjolla. Vähän kuin joku Barefoot Brothers Down By The Laituri -festareilla 1994, että tämä on nyt se modernein juttu teille.

Ikävä mummoa -albumi on rakennettu pääosin Putron nykyisten bändikavereiden eli Tenho Mattilan (muun muassa pulputtavat ja leijailevat koskettimet) ja Miikka Heikkisen (täyteläisen lämpimät tai terävän sähköiset rummut) sekä tuottaja Riku Mattilan kanssa. Bändikaverit ovat tuttuja myös psykerockyhtye Death Hawksista, ja Mattiloilla on isä–poika-suhde.

Sovituksilla on tietenkin suuri merkitys. Sekä siihen, miten musiikki istuu muun nykymusiikin sekaan että ihan suoraan kappaleiden tunnelmaan.

Puolisen vuotta aiemmin Samuli Putro piti kotonaan minikonsertin median edustajille. Silloin hän soitti vanhempien erosta kertovan Muuttolaatikot-kappaleen pelkän akustisen kitaran kanssa. Esitys oli koskettava. Ikävä mummoa -albumilla sama kappale on sovitettu meneväksi ja täyteläiseksi, tavallaan kevyemmäksi, ja on houkuttelevaa väittää, ettei laulun tekstikään tunnu syntikoiden ja rumpujen keskellä yhtä riipaisevalta. Vaikka toisaalta tekstin ja ulkoasun välinen epäsuhta onkin klassisia poplaulun rakennustapoja.

– Tietyltä kantilta katsottuna laulut ovat koskettavimmillaan silloin, kun ne ovat mahdollisimman paljaita, tai että niihin on lisätty aineksia, jotka kiristävät sitä emotionaalista ruuvia. Esimerkiksi jouset ja sellaiset asiat ovat hirveän hyviä siihen. Mutta se on kapea kaista. Kaupallisesti se voi olla itse asiassa aika laajakin kaista, mutta tekijälle hirvittävän kapea.

Vaikka hitin tekeminen ei olekaan helppoa, on Putro kieltämättä taitava kirjoittamaan yleisönsä tunteisiin vetoavia tekstejä. Sitäkään hän ei omien sanojensa mukaan pysty täysin ennustamaan.

– Laulunkirjoitushetkellä havainto on pikemminkin sellainen, että kappale joko tuntuu ehjältä tai sitten sellaiselta, että sille täytyy vielä tehdä jotain.

– Esimerkiksi juuri tuo Muuttolaatikot-kappale. Tekohetkellä se jäi mulle hyvin vahvasti mieleen kappaleena, joka tuntui ehjältä ja kokonaiselta ja ehdottomasti julkaisemisen arvoiselta.

Kappaleen voima konkretisoitui kuitenkin Putrolle vasta treeniksellä, kun bändin sisältä nousi vastaavia omakohtaisia kokemuksia.

– Mietin, että jos meistä kolmesta yksikin kokee näin, ja se prosenttiluku suhteutetaan viiteen miljoonaan… niin tämähän kuulostaa aika hyvältä!

Pitkän uran myötä Putrolle on kertynyt laaja yleisöpohja, mistä johtuen keikalla samaa laulua voi kuunnella useita eri sukupolvia.

– Lavalta mä katson sitä kaksikymmentävuotiasta jäbää, joka itkee mun Muuttolaatikoiden kanssa ja sitten katson sitä seitsemänkymppistä naista, joka tekee samaa, ja ajattelen, että te olette tällä hetkellä sama ihminen.

Voisi kuvitella, että tuollaisissa hetkissä tulee olo, että on hyvä siinä mitä tekee.

– Ennemminkin siitä tulee semmoinen olo, että ihmiset ovat ihania kaikessa surkeudessaan.

Teksti: Mikko Meriläinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/23.

Lisää luettavaa