Samuli Putro
Aleksanterin teatteri, Helsinki
10.3.2023
Jos artisti on aloittanut levytysuransa 1990-luvun alussa, esiintynyt rutiininomaisesti suurimpien festivaalien päälavoilla ja kiertänyt Suomen keikkaklubit moneen otteeseen, on esiintyminen varmasti jo yhtä arkipäiväistä normihommaa kuin ruokakaupassa käyminen? Eipä ole, ainakaan Samuli Putron tapauksessa.
Kun Putro nousi koleana perjantai-iltana Aleksanterin teatterin lavalle, häntä selvästi jännitti. Vasta kun kolmimiehinen kokoonpano oli saanut muutaman laulun pois alta, alkoi jää sulaa kokeneen lauluntekijän elkeistä. Putro veisteli itsekin jännityksestään ensimmäisessä välispiikissään yleisölle, joka tosin eli alusta asti niin vahvasti kappaleiden mukana, ettei Putro ainakaan kylmäkiskoiselle katsomolle joutunut konsertoimaan.
Teatterikeikka oli osa Putron Automatka Ruotsiin -konserttisalikiertuetta. Keikkabussi oli lähtenyt liikkeelle edellisenä päivänä Hyvinkäältä, ja kiertueen otsikon mukaisesti Putro kulkee ensin ristiin rastiin pitkin Suomea, kunnes toukokuussa mies päättää urakkansa Tukholmassa.
Nimensä kiertue on saanut Putron tuoreen Ikävä mummoa -levyn Kakarat-kappaleesta, jossa ”automatka Ruotsiin kesti monta päivää, koska jäätiin Turkuun hölmöilemään”. Tämä laulu esitettiin myös Helsingissä, eikä kahden puoliajan mittaisen konsertin avauspuoliskolla juuri muuta kuultukaan kuin uuden levyn tuotantoa.
Uusi levy on sikäli erikoinen tapaus Putron katalogissa, että sillä hyödynnetään totuttua enemmän kaikenlaisia konesoundeja ja elektronisia pulputuksia. Näitä kuultiin myös keikalla, mutta kappaleet esitettiin ilahduttavasti sävellysten eikä tyylikeinojen ehdoilla. Toisen puoliajan alussa Putro tarjoili vastapainoksi muutamia lauluja pelkän akustisen kitaran tukemana, ja tämän jälkeen yhtye siirtyi lähemmäs perinteistä poprock-askellusta.
On hivenen hämmästyttävää, että Putro oli teatterin lavalla varmimmillaan pelkän akustisen kitaran kanssa. Ypöyksin yleisön edessä esiintyminen voi tuntua ajatuksena pelottavalta, mutta Putro näytti päinvastoin revittelevän yksikseen huolettomimmin. Omin avuin esitetyt Elämä on juhla sekä bändivetoisesta levyversiosta uuteen uskoon sovitettu Totutusta poiketen kuuluivat konsertin huippuhetkiin.
Putron, Tuukka Tuunasen ja Miikka Heikkisen muodostama kokoonpano osoittautui kiitettävän monipuoliseksi ryhmäksi. Monet kappaleet oli sovitettu kekseliäästi uusiksi, esimerkiksi Mitäpä jos soitettiin Sielun Veljien Peltirummun kaltaisena rosoisena rytistelynä. Toiset biisit saivat hienovaraisemman käsittelyn: varsinaisen konsertin päättänyttä Olet puolisoni nyt -helmeä maltettiin kasvattaa rauhassa, ja aivan lopussa kappale yltyi levyversion mukaiseen vahvaan poljentoon.
Heikkisen yhteydessä on myös mainittava, että Aleksanterin teatterin lavalla nähtiin todennäköisesti Suomen viilein rumpali. Perkussionistin aurinkolasit, muhkeat viikset ja stoalaisella tyyneydellä hoidettu esiintyminen muodostivat kerrassaan virheettömän kokonaisuuden. Miikka Heikkinen saa arvosanakseen viisi tähteä viidestä.
Eikä ilta muutenkaan juuri toivomisen varaa jättänyt. Pitkän konsertin aikana kuultiin monipuolisesti Putron tuotantoa eri levyiltä, kappaleiden uudet sovitukset toivat tuttuihin biiseihin tervetullutta yllättävyyttä ja maestron oivaltavat sanoitukset pysyivät ansaitusti pääosassa. Kun encorena sähköttä esitetyn Älkää unohtako toisianne -kehotuksen jälkeen yleisö palkitsi muusikot seisaaltaan annetuilla aplodeilla, ei kunnianosoitus tuntunut lainkaan ylimitoitetulta.
Teksti: Saku Schildt
EDIT 14.3. Tuukka Tuunasen nimi korjattu.