Jos Kauko Röyhkän fanit äänestäisivät suosikkilevystään, olisi voittaja luultavasti Maa on voimaa. Se onkin yksi 80-luvun komeimmista suomalaisista rocklevyistä. Jos et ole sitä kuullut, sinun ei kuitenkaan kannata rynnätä levykauppaan, sillä albumia ei ole vuosikausiin ollut saatavissa cd:nä. Sama pätee Röyhkän moniin muihin albumeihin.
Vastaavia esimerkkejä on tietenkin pilvin pimein: Keban Koko ajan go-go, Smackin kaksi ensimmäistä albumia, Miljoonasateen viisi ensimmäistä albumia, useimmat Remun soolot ja niin edelleen. Niiden kaikkien painos on ollut loppu jo pitkään eikä levy-yhtiö ole katsonut aiheelliseksi ottaa uutta.
Heavy-puolelta Stratovariuksen Fright Night -debyytti olisi varmasti uuden cd-painoksen väärti. Ainakin kaupallisessa mielessä.
Tietenkin Suomessa on myös paljon levyjä, joita ei ole koskaan edes julkaistu cd:nä. Maukka Perusjätkän levyt, SIGin Matkalla maineeseen -debyytti ja Sensuurin toinen albumi varmasti kävisivät kaupaksi nyt, kun punk-ajan musiikista ollaan kiinnostuneempia kuin vuosikausiin. Ehkä jopa Keban debyytille, Claudian Korallia-kiekolle ja Siberian Valkoiselle vankilallekin olisi yleisönsä.
Entä miksi Hullu-Ukko ja Kotiteollisuuden ainoa levy ei ole saatavilla muiden Kotiteollisuus-kiekkojen tapaan? Ja missä ihmeessä luuraa Kuudennusmiesten Huumetta-albumin uusintapainos? Yhtyeen jäsenet tunnetaan nykyään Lauri Tähkä & Elonkerjuu -nimellä, joten eiköhän sen faneista löytyisi halukkaita ostajia.
Suomalaisen rockin pikkuklassikoista Matti Järvisen Matin levystä ja Kontran Miedosta levystä otettiin taannoin 500 kappaleen cd-painokset. Molemmat myytiin loppuun hujauksessa. Enemmänkin olisi mennyt.
Olen toisinaan kysellyt levy-yhtiöistä, miksi joitain levyjä ei ole saatavilla tai niistä ei oteta uusia painoksia. Kunnon vastausta en ole saanut, ainoastaan ympäripyöreää löpinää kustannuksista, varastoinnista ja niin edelleen. Vain harvoin on sanottu syyksi, että niille ei ole markkinoita!
Entä kuinka paljon maksaa uusintapainos aiemmin julkaistusta cd:stä? Jos oletetaan painokseksi tuhat kappaletta, kustannukset ovat kolmesta neljään euroa per levy. Sen lisäksi lasimasterista eli levyjen prässäämisessä tarvittavasta muotista veloitetaan 500-1000 euroa. Tällä kaavalla saadaan erän hinnaksi korkeintaan 5000 euroa, usein selvästi vähemmän.
Jos levyä myydään ulos normaalina midpricena, sen tukkuhinta on noin seitsemän euroa. Kun tuhannen levyn erä on kaupattu, jää katteeksi vähintään 2000 euroa. Lisäksi tuloa kertyy musiikin kustantajalle, säveltäjille, sanoittajille ja niin edelleen.
Laskukaava on suurpiirteinen, mutta eiköhän asia tullut selväksi. Levyerän myytyään julkaisija jää selvästi voitolle. Se ei ehkä tapahdu viikossa tai kuukaudessa, mutta tuhannen keskihintaisen levyn myyminen vuodessa tai kahdessa ei liene mahdotonta.
Ongelma taitaakin olla se, että nykyään levy-yhtiöt haluavat rahansa heti. En ole häävi kauppatieteilijä, mutta voisikohan tässä yhteydessä ottaa esiin Wired-lehden päätoimittajan Chris Andersonin viisi vuotta sitten nimeämän long tail -ilmiön, johon muun muassa Amazon-verkkokaupan menestys perustuu?
Andersonin teesien mukaan etenkin nettikaupassa merkittävä osuus tuloista kertyy ”pitkästä hännästä” eli niistä tuotteista, joita myydään vain muutamia kappaleita. Olisiko sama idea yleistettävissä myös fyysisten levyjen kauppaan? Tietenkin ensimmäinen edellytys on se, että levyt ovat kuluttajien saatavilla.
Miksi Hullu Ukko & Kotiteollisuus -levyä ei ole saatavilla cd:nä?
– Lyhyt vastaus on se, että levy on ihan paska, kommentoi Kotiteollisuuden laulaja-kitaristi Jouni Hynynen.
Entä mikä on pitempi vastaus?
– Me koko ajan mietitään, että halutaanko me julkaista sitä. Ja jos me halutaan julkaista se, niin miten. Ei siitä oikein kehtaa tehdä semmoista isompaa painosta, mikä olisi kaupoissa myynnissä. Ehkä siitä voisi tehdä spesiaalipainoksen, jota myydään keikoilla. Siis vähän kuin YUPin Hippos From Hell -levy, kun ne teki sen cd:ksi.
– Jotain tämmöistä on siis mietitty. Periaatteessa asia menee kuitenkin niin, että se on niin paska levy, että ei sitä ihan kauheasti kannata tuolla kylillä rummutella. Jos se joskus julkaistaan, niin ehdottomasti jonain pienenä erikoispainoksena. Pidetään siis alkuperäisten hinta ylhäällä.
Tuleeko sinulle mieleen suomalaisia levyjä, jotka haluaisit ostaa cd:nä, mutta niitä ei ole saatavilla?
– Niitä Remun suomenkielisiä sooloja olen vähän kaipaillut. Olen koko ajan kytistellyt, jos vaikka saisin ne joskus cd:nä. Mulla on toinen niistä vinyylinä, mutta toista ei ole lainkaan. Niitä olisi kiva kuunnella.
Minkä vuoksi esimerkiksi Kauko Röyhkän Maa on voimaa -levyä, Remu Aaltosen Live At Café Metropol -levyä ja Mljoonasateen ensimmäisiä albumeita ei ole saatavilla cd:nä?
– Minimipainosmäärät ovat sen verran korkeat ja toisaalta kysyntä kampanjoiden ulkopuolella lopulta melko rajattua. Siksi kaikkia levyjä ei voida pitää jatkuvasti varastossa.
– Pyrimme ns. midprice-kampanjoissamme vaihtelemaan tuotteita. On siis hyvin mahdollista, että kyseisistä levyistä otetaan uudet painokset seuraavan kampanjan aikana. Yleensä tiedustelemme kauppiailta etukäteen, mitkä levyt heitä kiinnostavat juuri sillä hetkellä. kertoo Warner Music Finlandin markkinointipäällikkö Jouni Perämaa.
Suomessa levy-yhtiöiden katalogin hyödyntäminen ei tunnu erityisen aktiiviselta ja suunnitelmalliselta. Mistä se mielestäsi johtuu?
– Katalogi muodostaa ainakin meillä huomattavan osan myynnistä. Sitä pyöritetään erilaisten kokoelmien ja kampanjoiden kautta jatkuvasti. Nyt on myös käynnistynyt noin 60 000 laulun back-katalogimme täydellinen digitoiminen. Kunhan se saadaan valmiiksi, niin sitten kaikki kappaleet on ainakin digitaalisesti hankittavissa.
– Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomi on markkina-alueena on aika pieni. Jos puhutaan bokseista ja muista spesiaalijulkaisuista, niin sellaiset artistit, joiden tuotannosta saisi merkittäviä kokonaisuuksia, ovat lopulta melko vähissä. Eikä sellaisia kokonaisuuksia tuosta vain rakenneta.