Herääminen, käännekohta, itsensä takaisin valtaaminen. Uusi seikkailu, uusi suunta.
Muun muassa näillä sanoilla Yungblud eli Dominic Harrison kuvailee nykyhetkeä, jossa hän valmistautuu neljännen studioalbuminsa julkaisuun. Pohjois-Englannin Doncasterissa syntynyt Harrison ilmestyy tietokoneen ruudulle sateisesta Englannista ja aloittaa niin vuolaan jutustelun, että tunnelma rentoutuu heti.
Harrison käyttää haastattelun aikana paljon voimakkaita mielikuvia, joiden dramaattisuus tuntuu välillä hätkähdyttävältä, mutta ei epärehelliseltä. Hän ei ujostele henkilökohtaisten aiheiden käsittelyä, vaan kertoo avoimesti kärsineensä henkisistä haasteista edellisen Yungblud-levynsä (2022) aikaan. Silloin hän antoi liikaa painoarvoa muiden mielipiteille ja kyseenalaisti itseään.
Debyyttisinglensä vuonna 2017 julkaisseesta Yungbludista on kasvanut kolmen studioalbumin myötä maailmankuulu artisti, joka tunnetaan suorapuheisena sukupolvensa äänenä. Mutta kun oli juossut vuosia ilman yhtäkään taukoa, oli vaikeaa olla onnellinen, Harrison kuvailee.
– Kaikki energia oli loppunut. Olin kadottanut valoni.
Neljättä albumia tehdessään hän ajautui eksistentiaalisten kysymysten äärelle.
– Vaikka se on klisee, tässä iässä sitä tulee kyseenalaistaneeksi omaa olemassaoloaan, 27-vuotias Harrison sanoo.
– Artistina minua on pidetty nuoruuden kulmakivenä. Koin, että minun pitäisi joko kuolla tai muuttua pastissiksi itsestäni ja toistaa itseäni ikuisesti.
Punkpopista rockoopperaan
Symbolisen kuoleman Harrisonin artisti-identiteetti todella kävikin läpi. Uudelleensyntymän lopputuotteena hän loi Idols-albumin, joka sisältää edellisiin levyihin verrattuna poikkeuksellisen suoraviivasta rockia.
– Viimeisen kymmenen vuoden aikana kaikki ovat kehottaneet minua tekemään jotain muuta kuin rockia, koska sen katsotaan olevan kuollut laji. Mutta rockmusiikki on minun elämäni. Se on minun genreni.
Jo Idolsin ensimmäinen single osoitti, että poppia, punkkia ja hiphopia musiikissaan aiemmin yhdistellyt Harrison on siirtynyt uusille urille. Yhdeksänminuuttisen Hello Heaven, Hello -biisin suurieleisyys muistuttaa stadionrockin kulta-ajoista.
Idolsia tehdessään Harrison kuunteli paljon oopperamusiikkia.
– Led Zeppelin, The Who, Queen… kaikki perustuu oopperaan. Tällä albumilla halusin tehdä kaiken isosti. Halusin tehdä valtavan musiikillisen kannanoton.
Musiikillisesti levy on kunnianhimoinen ja runsas, Harrison kuvailee. Kaikki tehtiin orgaanisesti ja analogisesti ilman yhtäkään samplea. Pyrkimyksenä oli luoda ajaton ja klassinen kokonaisuus.
Inspiraationa toimivat suuret rocklevyt, joissa on käytetty runsaasti mielikuvitusta: Guns N’ Rosesin Appetite for Destruction, Fleetwood Macin Rumours, David Bowien ”Heroes” ja Pink Floydin The Dark Side of the Moon, Harrison luettelee.
– En ajatellut striimejä tai radiosoittoja. Sen sijaan keskityin siihen, että levy olisi ikään kuin matka.
Totuuden etsimistä ja kapinahenkeä
Idolsin sanoituksissa toistuvat suuret teemat ja luonnonelementit: kuolevaisuus, muutos, aika, avaruus, happi ja vesi, Harrison kertoo. Siinä missä aiempien albumien teemat ovat olleet selkeitä ja suoraviivaisia, Idolsin kappaleet jättävät tilaa tulkinnalle.
Päästäkseen oikeanlaiseen mielentilaan Harrisonin piti sulkea paljon ihmisiä ulos elämästään, jotta he eivät ohjaisi häntä väärään suuntaan. Hän päästi lähelleen vain parhaat ystävänsä ja tuottajansa, teini-ikäisestä tuntemansa Mati Schwartzin, jonka kanssa hän aloitti uransa Lontoossa.
– Kun pyydetään tekemään hittejä, keskinkertaisuuskin kelpaa. Taide voi olla keskinkertaista. Voi tehdä keskinkertaista taidetta ja kuvitella sen olevan jotain suurta, koska on tehnyt sen itse, Harrison sanoo.
Kun ympärillä oli vain sellaisia ihmisiä, joihin Harrison pystyi luottamaan, hän kykeni avautumaan ja kohtaamaan itsensä. Se auttoi häntä keskittymään vain yhteen asiaan: sensuroimattomaan totuuteen.
– Kun tuottajani katsoo minua tietyllä tavalla, se pelottaa minua. Se katse nimittäin kertoo, että minun täytyy pyrkiä parempaan tai kaivaa syvemmältä, Harrison sanoo.
– Tämä albumi on vain minä kohtaamassa paljon paskaa, jota olin työntänyt piiloon vuosien ajan. Ilman tuota kohtaamista olisin luultavasti lopettanut musiikin tekemisen. Tai kuollut.
Siksi albumin nimi on Idols. Se viittaa hetkeen, jossa ihminen kääntyy kohti itseään sen sijaan, että tuijottaisi seinällä olevaa valokuvaa idolistaan.
Harrisonin tapauksessa hän itse oli muuttunut valokuvaksi seinällä.
– Kuuluisuus vangitsee tiettyyn hetkeen, jossa joku piti sinusta, etkä voi enää olla mitään muuta. Idols tutkii rakkauden konseptia: kun rakastuu johonkuhun, häneen täytyy rakastua lukuisia kertoja uudelleen, sillä ihmiset muuttuvat ajan myötä, Harrison sanoo.
Muiden mielipiteet olivat tehneet Harrisonista ajan saatossa epävarman, ja hänellä oli kova tarve saada hyväksyntää. Tähän vaikutti esimerkiksi sosiaalisen median jatkuva palautetulva: Yungbludin Instagram-tilillä on 4,4 miljoonaa seuraajaa.
– Monet rakastavat minua, ja monet vihaavat. Minun piti löytää kapinahenkeni uudelleen ja ymmärtää, että voin kontrolloida ainoastaan sitä, miten annan muiden mielipiteiden vaikuttaa minuun.
Albumia tehdessään Harrison keskittyi olemaan tietoisesti läsnä – oikeassa elämässä.
– Aloin kysellä ihmisiltä: Mitä näit tänään? Näitkö tuntemattoman ihmisen auttamassa toista? Katsoitko silmiin henkilöä, joka ojensi sinulle aamukahvisi?
Läsnäolon ja aidon yhteyden tunteen pohjalta syntyi albumi, joka tutkii elämän syvimpiä totuuksia teemojen kuten epätoivo, seksi, innostuminen, muutos ja kuolema kautta, Harrison kuvailee.
– Levy on hyvin raaka. Ainoa asia, jonka halusin antaa kuulijoilleni, on totuus.
Kappaleiden sanoitukset eivät ole lainkaan niin yksityiskohtaisia kuin edellisillä albumeilla, sillä Harrison toivoo mahdollisimman monen voivan samastua levyn sisältöön. Ihmiset tulevat eri kulttuureista ja uskonnoista, mutta tunnetasolla on mahdollista luoda yhteys keneen tahansa, hän sanoo.
– Me kaikki hengitämme samaa ilmaa. Sielumme ja sisäinen maailmamme toimivat samalla tavalla.
Artisti-identiteetin uudelleensyntymä
Yungblud on nykyisellään kattotermi monille eri asioille, ei vain Harrisonin artistinimi. Hän kertoo kadottaneensa Yungbludin merkityksen kolmannen levyn aikana. Hän tunsi konseptin lipsuvan käsistään eikä tunnistanut itseään sen takana.
Viime kesänä järjestämässään Bludfest-tapahtumassa hän kuitenkin rakastui artistinimeensä uudelleen.
– Näin festariyleisössä äitejä, isoäitejä ja vauvoja, ja toki 18-vuotiaita sekoamassa eturivissä. Silloin Yungbludista tuli mielentila, joka koskettaa meitä kaikkia. Se kasvoi isommaksi kuin minä; siitä tuli isompaa kuin nuori artisti pinkeissä sukissa huutamassa teiniangstista ja politiikasta. Sellaisesta minut muistetaan, mutta tarkoittaako se, että minun pitää olla sitä ikuisesti? Ja jos pidättäydyn tuosta identiteetistä, tekeekö se aiemmista tekemisistäni epärehellisiä? Näitä kysymyksiä Idols-konsepti tutkii.