”Onko tämä jotakin pilaa?” – Uriah Heepin Mick Box valmistautui marraskuussa Suomen-keikkaan, kun huonot uutiset iskivät

Uriah Heepin perustajajäsen Mick Box kertoi Soundin Timo Isoaholle mietteitään yhtyeensä uudesta albumista ja pitkästä urasta sekä viime vuoden lopun tapahtumista, kun Heepin Suomen-keikat peruuntuivat yllättäen. Haastattelu on julkaistu Soundissa 1/23.
6.2.2023 13:20

– Oli marraskuun puoliväli, ja kiertuekaravaanimme oli juuri saapunut Suomeen. Olin hotellilla aamupalalla, ja satuin vilkaisemaan Facebookia. Hetkinen… Onko tämä jotakin pilaa? Ei se ollut: keikka Helsingin jäähallissa ja pari muuta Suomen-konserttia oli peruttu konserttijärjestäjän konkurssin takia.

Lontoon-kodistaan uuden vuoden aaton tietämillä Soundille soittava Mick Box kuulostaa edelleen turhautuneelta ja pettyneeltä.

– Asia on varmaankin tullut kaikille selväksi, mutta sanotaan se vielä kerran ääneen: minä rakastan rundaamista kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeenkin. Vähintään yhtä palavasti taas inhoan sitä, että me joudumme tuottamaan faneille pettymyksen. Emme tietenkään voineet mitään näiden Suomenkeikkojen kiville karahtamisesta, mutta olin silti erittäin tuohtunut tilanteen vuoksi.

Onneksi suomalaiset Heep-diggarit ovat silti reilusti ”plussan puolella”, sillä peruuntumisista huolimatta Uriah Heep esiintyi näillä leveyspiireillä yli kymmenen kertaa pelkästään viime vuonna. Jos laskuihin otetaan mukaan koko 54 vuotta kestänyt ura, Uriah Heep on nähty täkäläisillä estradeilla pitkälti yli sata kertaa.

– Taidamme olla ahkerimmin Suomessa keikkaillut ulkomainen rockyhtye? Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että sikäläiset yhteistyökumppanit ja musiikkimme ystävät ovat toivottaneet meidät lämpimästi tervetulleeksi kerta toisensa jälkeen. Heepillä on toki maailmanlaajuinen fanikanta, mutta suomalaisissa diggareissa on jotakin aivan erityistä. Ja minä todella tarkoitan tätä!

Uskoa ja toivoa

Kun Uriah Heep esiintyy seuraavan kerran Suomessa, vanhojen klassikoiden lisäksi setistä löytyy myös tuoreen studioalbumin kappaleita. Yhtyeen edellinen levy Living The Dream (2018) niitti runsaasti kehuja, mutta Chaos & Colour pistää vieläkin paremmaksi. Yhdentoista biisin mittainen kokonaisuus toimii komeasti.

– Jos korona-ajassa oli meidän kannaltamme mitään hyvää, niin sitten se, että kaikki yhtyeen muusikot osallistuivat tällä kerralla sävellysprosessiin. Muutamien edellisten levyjen materiaali on ollut pitkälti minun ja Phil Lanzonin (koskettimet) käsialaa, mutta nyt myös rumpali Russell Gilbrook ja basisti Dave Rimmer toivat hienoja ideoita pöydälle, nyökkää Box.

– Samalla täytyy mainita laulajamme Bernie Shaw, jonka suoritus on suorastaan tyrmäävä. En todellakaan tiedä, miten se on edes mahdollista, mutta Bernien ääni tuntuu vain parantuvan vuosien vieriessä.

Chaos & Colour on nauhoitettu studiossa livenä, ja yhtye soittaa ilmeikkäästi ja energisesti.

– Teimme hommia seitsemäntoista päivän ajan. Purkitimme kaikki biisit ilman klikkiä, ja biisit todella elävät ja hengittävät. Samaa ei todellakaan voi sanoa monista tukkoon tuotetuista nykylevyistä!

– Studiopäällikkönä toimi tälläkin kerralla tuottaja Jay Ruston (Anthrax, Mr. Bungle, Stone Sour), ja yhteistyömme sujui taas kerran loistavasti. Jay ymmärtää täydellisesti Heepin syvimmän olemuksen, mutta samalla hän tuo kappaleisiin uusia tuulia.

Uriah Heep ei ole koskaan syyllistynyt ”turhaan synkistelyyn”. Chaos & Colour ei tee poikkeusta tähän sääntöön.

– Olen aina ollut erittäin positiivinen ihminen. Maailmassa tapahtuu karmeita asioita, ja minä haluan Uriah Heepin toimivan ilon ja valon lähettiläänä tällaisina aikoina, painottaa Box.

– Jos uudet biisimme, kuten You’ll Never Be Alone, Freedom To Be Free, Fly Like An Eagle tai One Nation, One Sun tuovat uskoa ja luovat toivoa yhdellekin kuulijalle, olemme onnistuneet!

Kovia iskuja

Chaos & Colour on Uriah Heepin pitkän uran 25. studioalbumi. Vaikuttavasta ja vaikutusvaltaisesta julkaisumäärästä huolimatta Box ei juuri epäröi, kun häneltä tiedustelee omaa henkilökohtaista Heep-suosikkia.

– Minun on vaikea sivuuttaa kakkoslevy Salisburya (1971). Rakastan sen biisejä, ja levyn vaikutus vaikkapa progressiivisen rockin genreen on ollut todella iso. Esimerkiksi Opethin Mikael Åkerfeldt, Ghostin Tobias Forge ja A-han Morten Harket ovat kertoneet rakastavansa Salisburya!

Niihin aikoihin Uriah Heep asetettiin usein samaan laariin Led Zeppelinin, Deep Purplen ja Black Sabbathin kanssa.

– Se on totta. Samat musafanit kuuntelivat kaikkia neljää yhtyettä, ja pidin itsekin Zeppelistä, Purplesta ja Sabbathista kovasti. Itse koin silti niin, että jokainen bändi teki vahvasti omaa juttua. Samalla täytyy sanoa, että suurin suosikkini oli Jeff Beck. Hänen debyyttilevynsä Truth (1968) räjäytti tajuntani erittäin tehokkaasti!

Pysytäänpä 70-luvulla. Kun muistelet niitä aikoja, kaipaatko jotakin aivan erityisesti?

– Siinä ajassa erityisen hienoa oli se, että genrerajoista ei välitetty tuon taivaallista. Kaikki oli lopulta hyvin yksinkertaista, sillä hyvä musiikki oli hyvää musiikkia. Piste!

– Annan esimerkin. Kun rundasimme Yhdysvalloissa vuonna 1973, kiertueemme avausbändeinä toimivat ZZ Top ja Earth, Wind & Fire. Se oli aikamoinen paketti!

Jos saisit itse valita Uriah Heepin kiertuekumppanin vuonna 2023, minkä ryhmän kanssa suuntaisit tien päälle?

– Ensimmäiseksi tulee mieleen The Winery Dogs. Pidän tietenkin heidän musiikista, mutta vielä hienompaa olisi se, että saisin nauttia Richie Kotzenin, Billy Sheehanin ja Mike Portnoyn huikeista taidoista ilta toisensa jälkeen. Aivan erityisesti Kotzenin. Hän on todella suurenmoinen muusikko!

Katsotaanpa myös tulevaisuuteen. Millaisia ajatuksia sinulla on Uriah Heepin ja oman urasi suhteen?

– Ymmärrän ajan rajallisuuden, ja ymmärrykseni on valitettavasti syventynyt viime aikoina. Entisten Heep-miesten Ken Hensleyn (1945– 2020) ja Lee Kerslaken (1947–2020) kuolemat olivat nimittäin todella kovia iskuja, mutta pahimman järkytyksen laannuttua olen tajunnut yhden jutun: haluan pitää Heepin aktiivisena mahdollisimman pitkään, sillä mikäpä olisi parempi tapa kunnioittaa Kenin, Leen ja vaikkapa David Byronin (1947–1985) hienoja muistoja?

– Jos siis säästymme epämiellyttäviltä yllätyksiltä, en näe Heepin lopettavan vielä pitkään aikaan. Olemme edelleen kovassa keikkaiskussa ja levytkin tuntuvat vain paranevan. Mehän olisimme suuria typeryksiä jos me panisimme pillit pussiin!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 1/23.

Lisää luettavaa