Superbändi on käsite, jolla on yhtä aikaa kutkuttavasti puoleensavetävä sekä hieman leimaava kalskahdus. Ei siis ole outoa, että sellaiseksi luokiteltavissa olevat bändit jättävät useimmiten viljelemättä moisia titteleitä itse.
Moon Shot on kuitenkin kokoonpano, jonka kohdalla tätä sanaparia on mahdotonta vältellä. Siitä pitävät huolen Disco Ensemblesta tutut Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila, Lapkon riveissä laulanut Ville Malja sekä Children Of Bodomissa maailmaa nähnyt Henkka Seppälä. Tässä nelikossa riittää kokemusta ja osaamista yli genrejen ja aikakausien.
Miltä käsite ”superbändi” tuntuu nyt toisen levyn kynnyksellä, Ville Malja ja Jussi Ylikoski? Nyt asiasta saattaa olla helpompaa puhua, kun debyytti on jo kaukana takana ja kiertueitakin on tehty Keski-Eurooppaa myöten.
– Kyllähän uusi alku kuumotti ja jopa pelotti ihan alussa, Jussi myöntää viisi vuotta Moon Shotin perustamisen jälkeen.
– Mitä jos tämä floppaa? Mitä jos menneisyys kääntyy meitä vastaan? Mitä jos jengi sivuuttaa heti ensimmäiset singlet olankohautuksella? Jos noin olisi käynyt, niin en voi yhtään väittää, etteikö se olisi kirpaissut. Jännittävää tässä on yhä se, että debyytti meni vielä vähän vanhojen bändien bensojen höyryillä, mutta nekään höyryt ei riitä ikuisesti.
Helsingissä Sanomatalon kahvilassa istuvat Jussi ja Ville vaihtavat katseita ja molemmat pyörittelevät sitä, että monia ensimmäisen levyn jälkeisiä festarikeikkojakin saatettiin buukata pitkälti jäsenten vanhojen bändien ansiosta.
– Nyt toisen levyn myötä ei enää merkitse niin paljon, mitä siellä meidän nimien perässä sulkujen sisällä lukee, Ville hymähtää ja komppaa bänditoveriaan menemällä jopa niin pitkälle, että toinen levy on vieläkin kuumottavampi.
– Nyt ne sulkeet unohtuu. Nyt olemme niiden biisien varassa mitä olemme Moon Shotille tehneet. Nyt on selvää, ettei tämä ole kenellekään meistä projektiluontoinen juttu. Nyt meidän on vain valjastettava kokemuksemme tulevaan.
Kokemuksen syvä ääni
Ville luonnehtii, että yksi tärkeimmistä asioista on ollut ymmärtää bändin ympärillä olevan tiimin tärkeys. Kaikkea ei voi eikä edes pidä yrittää tehdä itse, koska joka puolella ympärillä tapahtuu asioita, jotka on tehtävä huolella.
– Me halutaan, että jokaiselle meidän yhteistyökumppanille tulee sellainen olo, että me halutaan tehdä hommia just heidän kanssaan. Tämä on yksi sellaisista asioista, mitä en todellakaan osannut 25-vuotiaana kelata, laulaja myöntää.
Moon Shot keskittyy panostamaan ydinosaamiseensa: soittamaan välittömiä keikkoja ja ”napsimaan kuuntelijoita yksi kerrallaan” jopa lämppärikiertueilta, kuten kaksikko nyt Saksan-keikkoja muistellessaan asian muotoilee.
– Me ollaan pyritty siihen, että keskitytään olemaan vuorovaikutuksessa monien kuulijoiden kanssa, olipa ne keikoilla pääesiintyjän takia tai olipa ne vaikka meitä ihmetteleviä Lapko-, Disco- tai Bodom-Henkka-faneja, Jussi hymyilee.
– Sen kyllä näkee, kun jengi yleisössä alkaa lämmetä ja siihen voi reagoida aidolla vuorovaikutuksella. Vuorovaikutus ihan joka suuntaan tämän bändin jengiä, taustavoimia ja yleisöä kohtaan on ihan erilaista kuin joskus nuorempana.
Tässä kohtaa ei voi olla vetämättä esille vanhaa kunnon vertausta siitä, että bändit ovat kuin avioliittoja. Moon Shotin kohdalla tosin kyse onkin jo siitä, että yhdestä liitosta on tullut ero ja uusi on solmittu. Toivottavasti viisastuneena.
– Me Lapkot ja Discot ollaan vieläpä tehty niin paljon asioita yhdessä niissä ”edellisissä liitoissa”, että ei tässä Moon Shot -liitossa ole oikein mikään päässyt enää yllättämään, kun tyypit on ihan oikeasti tuntenut jo pitkään, Ville nauraa.
– Onhan se intensiivinen luomistyön yhdessä tekeminen tietty erilaista. Jokainen kokoonpano on uniikki yhdistelmä. Kun siellä luovan työn lautasessa on just meidän kaikkien lusikat, on se keitoskin ihan erilaista kuin muissa bändeissä.
Nyökkäilevä Jussi hyppää mukaan laulajan juttuun ja hehkuttaa sitä, millainen työmoraali Moon Shotissa vallitsee. Kitaristin mukaan tässä bändissä todellakin tehdään silloin kun tehdään, koska kaikki ovat samalla aallolla.
– Eikä se pitkäaikainen tunteminen haittaa tässä ollenkaan, Jussi naurahtaa tämän jälkeen ja kertoo tarkoittavansa tällä sitä, että hän ja myöhemmin kanssaan Disco Ensemblen perustanut Mikko Hakila ovat tunteneet kakkosluokalta asti.
– Olen siis tiennyt jo sieltä asti mitä tuleman pitää. Niin hyvässä kuin pahassa! Se on aika eri asia kuin se, etten tuntenut Henkkaa juurikaan ennen tätä bändiä. Henkan kanssa taas oli hauskaa huomata ihan hetkessä, miten se suuntaa energiansa bänditouhuissa ja miten samalle aallolle me päästiin tosi nopeasti kaiken tekemisen suhteen.
Kaikkia moonshotilaisia yhdistää ennen kaikkea se, että vuodet ovat saaneet heidät luottamaan vaistoonsa ja siihen, että suora vilpittömyys on usein se suunta, mihin musiikissakin kannattaa tähdätä mitään peittelemättä.
Tässä kohdassa tulee mainituksi ensimmäistä kertaa albumin nimi The Power, joka voi tarkoittaa myös supervoimaa.
– Mä tiedän, että tämä kuulostaa ärsyttävältä, mutta väitän että vilpittömyys on tämän päivän rock-musiikissa eräänlainen supervoima siksi, että moni biisi tätä nykyä on liian monen kompromissin lopputulema, Ville sanoo.
Luova toinen todellisuus
Ville kuvailee yhteistyötään Jussin kanssa eräänlaiseksi toiseksi todellisuudeksi. Kyse on kemiasta, joka on ollut olemassa aina ja joka vain odotti sitä hetkeä, jolloin se kaikki kanavoituisi yhdessä sävelletyksi musiikiksi.
– Jos vertaan The Power -levyä siihen, mitä oon tehnyt vaikka 25-vuotiaana, huomaan että me osataan ottaa meidän omasta substanssista paljon enemmän tehoja irti ja tekeminen on niin optimoitua, Jussi lisää tähän välittömästi.
– Tämä tekee meidän luovasta duunista myös raskasta. Se on niin intensiivistä. Me lietsotaan toisiamme koko ajan, koska me tiedetään, että toisella on vielä se 10 prosenttia lisää annettavana biisille. Ja vielä 10 prosenttia lisää. Me nostetaan yhteistä rimaa vuorotellen, eikä ”ihan hyvä” riitä meille, koska nämä biisit ansaitsevat ihan täyden panostuksen molemmilta.
Toisen levyn myötä prosessista on hälvennyt kaikki ylimääräinen säätö ja kaiken hyväksyttäminen kaikilla tahoilla. Malli on nyt sellainen, että energia suunnataan suoraan ytimeen: biiseihin.
– Tämä näkyy siinä, että kumpaakaan meidän levyistä ei ole tehty mitenkään isolla budjetilla. Henkinen pääoma on ollut valtava, mutta rahallinen ei niinkään, koska me osataan skipata ne asiat, jotka eivät ole tärkeitä, Jussi toteaa.
– Biisi on tämän bändin kuningas, Ville jatkaa heti perään ja hykertelee kertoessaan siitä, että Moon Shotissa kenenkään egot eivät mene sävellettävän kappaleen edelle missään kohtaa.
Molemmat sanovat, että myös treenismuotoisessa biisinteossa on puolensa ja varsinkin nuorena jokainen bändissä haluaa tulla kuulluksi eli saada omaa panostaan kuuluviin kappaleissa, mutta se ei ole ainoa hyvä tapa tekemiselle.
– Kyllä mä muistan ne jankutukset, että tuohon ja tuohon ei kosketa, tuossa mä voin tulla vastaan jos sä tulet tässä vastaan, mutta muutaman kerran kaikkien miellyttäessä kaikkia unohtui se, onko se biisi paskaa, Ville nauraa.
Jopa Moon Shotin pressitiedotteen riveiltä ja niiden väleistä voi lukea, että ihmisten pitäisi lakata romantisoimasta ajatusta siitä, että kaikki hyvä rock tehdään ainoastaan nuoruuden vimmassa ja kiimassa ja ikään kuin vahingossa.
– Täytyy kyllä sanoa, että tässä istuu kaksi sellaista tyyppiä, jotka uskoo jopa luovassa työssä työpäivään, eli ei näitä Moon Shot -biisejä ole tehty rennosti leirinuotion äärellä vaan niiden kanssa on ihan oikeasti tehty duunia, Jussi sanoo.
– Musta tuntuu että keskittyneimmät bändit on kuitenkin sellaisia, joissa on yksi tai kaksi sellaista tyyppiä, jotka vievät sitä luovaa visiota johonkin tiettyyn suuntaan varsinkin aluksi, Ville lisää.
Jussi täsmentää että hän puhuu ”vastuun hajauttamisesta” ja sanoo olevansa otettu siitä, että Henkka ja Mikko antavat Moon Shot -biisintekijöiden puuhailla sävellysten kanssa aikansa, ennen kuin tuovat omaa panostaan mukaan.
– Biisinteko on asia, jonka toivoin bändihistoriassani menevän niin, että siinä saa pitää enemmän lankoja käsiinsä, mutten koskaan oikein kehdannut vaatia sitä. Henkalla ja Mikolla on se kokemus ja varmuus, että he uskaltavat antaa vastuuta mulle ja Villelle. Ironista asiassa on se, että toisinpäin asia saattaisi olla mulle aika kova pala, hah hah!
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 4/24.