Helsingin Katajanokalla sijaitsevassa kahvilassa on elokuisena arki-iltapäivänä tohinaa. Vauvat parkuvat rattaissaan, yhdessä nurkkapöydässä näpytellään tuimana läppäriä, toisessa on meneillään remuisa keskustelu. Tiskin takana valmistetaan erikoiskahveja niin että pauke käy.
Artistit Rebekka Holi ja Lyyti, joita olen pyytänyt yhteishaastatteluun, sukeltavat kaiken mekkalan keskellä keskusteluun ihailtavalla keskittyneisyydellä. Molempien uudet albumit ilmestyvät syksyllä: Lyytille levy on neljäs, Rebekka Holille kolmas.
Aloitetaan perusteista: millaista musiikkia on odotettavissa?
– Mun Vyöry-albumini pitää sisällään leikkisyyttä ja satumaista kieltä, mutta myös jännitystä, synkkyyttä ja jopa kauhusävyjä, Holi kuvailee.
– Se on vähän dramaattisempi kuin edellinen levyni Kukkaan, myös tuotannoltaan. Uusissa biiseissä on enemmän voimavaihteluita ja tarkoituksella rehevämpiä tuotantoja.
Albumin kappaleet ovat syntyneet pitkällä aikavälillä, joten osa niistä on jo melko vanhoja. Jotkin putosivat alun alkaen pois Kukkaan-albumilta ja päätyivät Vyörylle siksi, että Holi katsoi niiden sopivan levyn revittelevään ja satumaiseen tunnelmaan.
– Hauskaa, että mainitsit satumaisuuden, Lyyti eli Lydia Lehtola sanoo. – Mä olen nimittäin kutsunut uutta levyäni soivaksi satukirjaksi.
– Hei, mitä ihmettä! Holi hihkaisee. – Munkin levy on vähän sellainen.
– Mutta monenlaista sinne mahtuu, Lehtola sanoo.
– Mun kirjoitusprosessissa on ollut tärkeintä kirjoittaa ystävyydestä ja yhteisöistä – etsiä musiikillista kieltä ilmaisemaan tunteita, joita niihin liittyy. Albumin sadut ja tarinat ovat siis pieniä kertomuksia ystävyydestä ja yhteenkuulumisesta.
Lehtolan Pidän sulle paikkaa -levyn kaikki biisit on tehty varta vasten kyseistä albumia varten. Tietyn aiheen ympärille kirjoittaminen oli Lehtolalle uutta.
– Oli tosi kiva kirjoittaa selkeän johtoajatuksen kanssa. Koen, että prosessi oli kaikista levyistäni jopa helpoin. Oli vähemmän paineita ja enemmän tekemisen iloa.
Albumin pääajatus lähti kappaleesta Paras ystävä.
– Sen biisin tekeminen tuntui siltä, että aloitan alusta. Silloin aloin järjestelmällisesti miettiä, millaisia ystävyyksiä mun elämässäni on ollut.
Vaikka osa biiseistä soljui temaattisesti kauemmas pääteemasta, kaikkia albumin kappaleita yhdistää se, että ne ovat lähtöisin jonkinlaisesta fantasiamaailmasta.
– Se voi olla turvapaikka mulle ja toivottavasti myös muille: maailma, jossa kaikki on mahdollista eikä mikään kovin lukkoon lyötyä, Lehtola sanoo.
Satumaisen leikkisyyden vaalimista
Satumaailman läsnäolo on kummallekin artistille tuttua lapsuudesta saakka. Lehtola kertoo kokeneensa varhaisten ystävyyksien luomisen haastavaksi. Tilalle tulivat esimerkiksi omat mielikuvitusmaailmat, jotka saivat innoituksensa kirjoista. Ne toimivat ikään kuin ystävinä, joiden parissa Lehtola vietti aikaa.
– Aikuisena muiden kanssa jutellessa olen tajunnut, että kaikki eivät kanna sisällään sellaisia maailmoja. Se on tuntunut voimavaralta, josta olen ylpeä. Samalla se voi eristää muista, että on niin paljon omien ajatustensa parissa, Lehtola pohtii.
– Mullakin on varsinkin nuoruudesta kokemuksia, että innostuin selittämään liikaa jostain oman mielen sisäisestä asiasta tietyllä kielellä tai tiettyyn sävyyn. Se saattoi säikäyttää ihmisiä ja tuntua heille liian oudolta, Holi sanoo.
– Mutta en mä varsinkaan lapsena osannut ajatella, että mun leikeissä olisi mitään kovin ihmeellistä. Se oli vain yksi ominaisuus, että mulla on tietynlaisia kuvitelmia ja piirrän tietynlaisia hahmoja.
Holi kertoo saaneensa joskus muilta ihmisiltä palautetta, että hänen tapansa ilmaista asioita on poikkeuksellisen kirjava ja mielikuvituksellinen. Hänelle oma ajatusmaailma on tietysti normi, ja sama pätee hänen kappaleisiinsa: Holi sanoo kirjoittavansa yksinkertaisesti siitä, mistä hän pystyy kirjoittamaan ja mitä hänen mieleensä nousee. Esimerkiksi unet ja tavat kuvittaa ajatuksia ovat hänelle täyttä todellisuutta, eivät sen vähempiarvoisia asioita kuin reaalimaailma ympärillä.
Lehtolalle taipumus tuoda satumaisuutta musiikkiin on lähtenyt pitkälti lukemisesta. Hän kertoo löytäneensä kirjoista enemmän samastumispintaa ja eläytyneensä erilaisiin kokemuksiin helpommin niiden kuin todellisen maailman kautta.
– Satumaisuus on ollut jollain tavalla läsnä läpi koko tuotantoni. Mutta uutta levyä tehdessä olen sisällyttänyt musiikkiin näitä piirteitä erityisesti siksi, että ne ovat resonoineet mun kuulijoissa, Lehtola sanoo.
– Olen seurannut tätä impulssia esimerkiksi keikoilla, joiden kautta haluan antaa ihmisille luvan ilmentää sisäistä lastaan – ja myös itselleni luvan hoivata lasta mun sisällä.
Motivaatio tutkia itselleen ominaista ilmaisua on herännyt siitä, ettei Lehtola ole koskaan kokenut itseään ”cooliksi tyypiksi”. Hän kertoo tunteneensa itsensä irralliseksi siitä, minkä katsotaan yleisesti ottaen olevan ”siistiä” musiikkia tai mitä pidetään ”siistinä” tyylinä. Mutta sen sijaan, että antaisi vastakkainasettelun rajoittaa itseään, Lehtola on opetellut ajattelemaan, että siistiä on yksinkertaisesti se, mikä on siistiä hänen mielestään.
– Leikkisyyden kanavoiminen tulee multa niin luonnostaan, että se on selvästi mun juttu, Lehtola sanoo.
– Yritän vaientaa kaikki sisäiset äänet, jotka ovat tarttuneet jostain matkaan sanelemaan, että mun pitäisi olla jotain muuta kuin olen.
– Mäkään en ole koskaan kokenut olevani cool, Holi sanoo. – Jossain vaiheessa olen kääntänyt sen voimavaraksi ja todennut, että ei mua itse asiassa edes kiinnosta olla trendikäs.
Satumaisuuden ja symboliikan hyödyntäminen sanoituksia kirjoittaessa tarjoaa oikotien kipeiden tai oikeastaan minkä tahansa asioiden käsittelemiseen, Holi sanoo. Se on yksi työkalu, jonka avulla pyöritellä mieltä askarruttavia seikkoja: esimerkiksi Tämä kirahvi -kappaleen päähenkilö on tosiaan kirahvi.
Monet Vyöry-albumin biiseistä ovat saaneet innoituksensa kirjasta tai elokuvasta, Holi kertoo.
– Eri tarinoista ammentaminen on kiva resurssi. Ei tarvitse olla kokemassa itse kaikkea mahdollista, Holi sanoo.
– Riittää kun näkee jotain, mihin samastuu tunnetasolla, lähtee tonkimaan sitä ja tekee siitä omanlaisensa. Yksi levyn kappaleista sai alkunsa mun unesta. Kun aloin kirjoittaa sitä biisimuotoon, tajusin sen keskustelevan maailmantilanteen kanssa. Satujen ja unien symboliikka ja kieli antavat myös tulkinnanvaraa moneen suuntaan.
– Niin taiteen tekijänä kuin nautiskelijana mä ainakin kaipaan sitä, että mulle tarjotaan virikkeitä, jotka värittävät ja luovat tasoja tähän todellisuuteen, Lehtola sanoo. – Hyvä biisi tulee osaksi omaa kokemus- ja tunnemaailmaa.
Leikkisyyden ja satumaisuuden viitekehys on kiinnostava myös siksi, että se antaa lähtökohtaisesti mielikuvan viattomasta ja lapsekkaasta musiikista, jolloin kuulijan voi yllättää rikkomalla odotuksia, Lehtola toteaa. Pidän sulle paikkaa -albumi lähtee liikkeelle kevyemmistä fantasioista ja lapsuudesta, mutta päätyy pohtimaan myrkyllisiä ihmissuhteita ja sitä, miten itsekin on työntänyt muita etäämmälle omalla käytöksellään. Samalla kappaleet muuttuvat synkemmiksi ja tuotanto hurjemmaksi.
– Yhtä lailla lapsuudessa ja saduissakin on läsnä kaikki tunteet. On kiinnostavaa tutkia eri kontrasteja, Lehtola sanoo.
Lapsuus on itse asiassa hurja elämänvaihe, kun vielä ei ole täyttä käsitystä ja tietoa asioista, vaan pelkästään sadut ymmärryksen tukena, Holi toteaa. Vaikka lapsi aistisi ympäröiviä tunteita ja tunnelmia, suuri osa aikuisten maailmasta jää ikään kuin kalvon taakse piiloon.
– Koen, että lapsena on ollut tietyllä tavalla turvattomampi ja yksinäisempi kuin aikuisena. Nyt sentään ymmärtää asioita ja voi puhua niistä toisten aikuisten kanssa, Holi sanoo.
– Lapsena sitä yritti vain selvitä, jos kukaan ei suoraan kertonut, mitä oikeasti tapahtuu.
Lavalla voi tehdä mitä vain
Suhde sisäiseen lapseen on säilynyt molemmilla artisteilla melko vahvana läpi elämän, vaikka sen tuominen omaan taiteeseen onkin ollut pidempi prosessi. Holi kertoo inspiroituneensa muista artisteista, jotka ovat tehneet leikkisiä ratkaisuja ja osoittaneet, että niin voi tosiaan toimia.
– Mä yritin teininä kovettaa sitä puolta itsestäni, koska halusin niin kovasti kuulua porukkaan, Lehtola sanoo.
– En kuitenkaan koskaan onnistunut siinä kovin hyvin. Musiikkiuran aikana saamani palaute on rohkaissut tuomaan leikkisyyttä enemmän esiin, ja toisaalta se on myös kummunnut musta niin syvältä, etten ole voinut esittää muuta.
Lehtola kertoo huomanneensa yleisessä asenneilmapiirissä viileän ironisuuden väistymistä jonkinlaisen aitouden kaipuun tieltä.
– Mitä ikinä se ”aito” sitten tarkoittaakaan. Esiintymislavankin voi ottaa haltuun millä tahansa tavalla. En koe olevani luontainen esiintyjä, eikä mua esimerkiksi koulussa ikinä rohkaistu laulamaan tai esiintymään. Mutta kun ryhdyin tekemään niin kannustuksen puutteesta huolimatta, huomasin, että ei ole vain yhtä tapaa tehdä asioita, Lehtola sanoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa Lehtolan kohdalla esimerkiksi popmaneereilla leikittelyä: hänen keikoillaan taustatanssijat esiintyvät pehmeän kujeilevasti ja muistuttavat yleisöä siitä, ettei tilanne ole niin vakava.
– Voi ottaa elementtejä asioista, joita esiintymiseen tyypillisesti liitetään, kadottamatta kuitenkaan omaa itseään, Lehtola tiivistää.
Tämän lisäksi Lehtola korostaa keikoillaan ja muussa tekemisessään tyttömäisiä ominaisuuksia. Hän haluaa tehdä niistä yhtä cooleja kuin maskuliinisen rokkistarahahmon piirteistä.
Holi kertoo nähneensä Lehtolan keikan Ääniwallissa ja kehuu hänen esiintymistään suvereeniksi ja teeskentelemättömäksi.
– Sä sait mielettömän kontaktin yleisöön. Isot ihmiset itkivät! Holi huudahtaa.
– Tuo kokemus on ollut mullekin välillä hämmentävä, mutta samalla tosi tärkeän tuntuinen, Lehtola sanoo.
Lyyti. Kuva: Markus Paajala
Höpöttely luo turvaa
Lehtola ja Holi tapasivat ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten Kumpulassa kotibileissä, joissa molemmat olivat soittamassa. Holista tuli juhlien myötä Joensuusta kotoisin olevan Lehtolan ensimmäisiä muusikkotuttuja Helsingissä.
– Tuo kuulostaa siltä kuin mulla olisi ollut coolikin nuoruus, vaikka oikeasti se on ainoa kerta, kun olen ollut kotibileissä Kumpulassa. Joka tapauksessa olin tosi vaikuttunut sun esiintymisestä! Lehtola sanoo Holille. – Sä spiikkaat niin kiinnostavasti sun keikoilla. Se, miten sä otat yleisöä mukaan, rikkoo odotusta siitä, miten kuuluisi esiintyä.
– Joo, mä kyllä tykkään höpötellä ihmisille, Holi toteaa.
– Niin, mutta se, millaisen tilan sä rakennat lauluille, syventää kokemusta huomattavasti. Sun keikoilla on selkeää hierarkiattomuutta, koska sä laskeudut ihmisten tasolle.
– Hitsi, kiva kuulla, Holi vastaa. – Olen ennenkin saanut siitä positiivista palautetta. En ole tehnyt sitä suunnitelmallisesti, että menen nyt tuonne lörpöttelemään, vaan se tilanne ohjaa luonnostaan mua olemaan sellainen.
Holi kertoo tulkinneensa käytöstään siten, että vapautunut juttelu on tapa tehdä hetkestä mielekäs myös hänelle itselleen.
– Höpöttely ja huumori voi olla missä tahansa ihmisporukassa tapa katsoa, onko tilanne turvallinen ja onko siinä hyvä olla omana itsenään. Kun höpisen esiintymistilanteessa mitä sylki suuhun tuo, yleisökin heltyy siihen rentoon olemiseen. Mä koen myös, että sun keikoilla vallitseva lempeä tunnelma tekee varmasti ihmisille turvallisen ja lämpimän olon tulla niille, Holi sanoo Lehtolalle.
– Ihana kuulla, Lehtola vastaa. – Mulle on tärkeää tuoda musiikkiin mun arvoja ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ne saa sitä kautta syvemmän merkityksen kuin asiapohjainen yhteiskunnallinen keskustelu antaa. Toivon, että mun keikka olisi tilanne, jossa ihmiset löytävät ympäriltään muita, jotka pohtivat samoja asioita. Ja että he kokevat olevansa turvallisessa ilmapiirissä niiden asioiden äärellä.
Taide vastavoimana
Millaisina Holi ja Lehtola kokevat nyky-yhteiskunnassa vallitsevan ilmapiirin ja musiikin mahdollisuuden välittää esimerkiksi pehmeyttä ja empatiaa?
– Mä en osaa ottaa kantaa noin laajaan kysymykseen, että mikä on tämän ajan meininki, mutta koen että ajassa kuin ajassa taiteella on ollut tärkeä rooli turvallisuuden ja terveyden luojana, Holi sanoo.
Erilaisten sääntöjen ja olosuhteiden keskellä ihmiset voivat käsitellä taiteen keinoin mitä tahansa, hän jatkaa. Ihmismielen tarpeet ovat niin suuret, etteivät ne välttämättä täyttyisi, jos taidetta ei olisi.
– Taide on ihmisen mahdollisuus hengittää. Tiukoissa olosuhteissa se on henkireikä, jonka kautta ihminen voi ilmaista itseään, omia kokemuksiaan ja tunteitaan vapaasti. Ja koska itseään voi ilmaista niin monenlaisin muotokielin, se tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia, Holi sanoo.
– Mä koen, että nykytaiteessa on tähän aikaan sidottu yhteiskunnallinen ulottuvuus, Lehtola sanoo.
– Olemme kasvaneet yksilö- ja suorituskeskeisessä maailmassa, mikä tekee ihmisistä tosi yksinäisiä. Yksilöt kilpailevat toisiaan vastaan, vaikka se on kaikki yhtä harhaa, koska koko kilpailu on vääristynyttä alusta saakka. Se saa kaipaamaan jotain yhdessä luotavaa hyvää ja kaunista sen sijaan, että kaikki yrittävät saada itselleen parhaat resurssit ja palkinnot.
Siksi yhteisöllisyys on ystävyyden ohella Lehtolan levyn toinen pääteema. Se tarkoittaa hänelle kilpailun ajatuksesta luopumista.
– Vaikka se ei olekaan tullut mulle mitenkään luonnostaan, koska mun on aina ollut vaikea päästä porukoihin, Lehtola sanoo. – Mutta olen kuitenkin päätynyt tutkimaan, mitä kilpailun vastakohta voisi mulle tarkoittaa. Mun mielestä se on esimerkiksi huolenpitoa.
Vaikka Lehtolalla ei ole koskaan ollut yhtenäistä kaveriporukkaa, hänen ympärilleen on viime vuosina kasvanut eri ystävien muodostama yhteisö, jonka jäsenet auttavat toisiaan tarvittaessa. Myös bänditoiminta on yhteisöllistä, Lehtola huomauttaa.
– Joo, se on ihanaa, kun se toimii! Holi huudahtaa.
Taidetta tehdessä pääsee parhaimmillaan nauttimaan sekä yksin tekemisen että yhteisöllisyyden parhaista puolista, Holi jatkaa. Jotta jaksaisi ja uskaltaisi tehdä taidetta omalla tavallaan, yhteisöltä saatu kannustus sekä nähdyksi ja kuulluksi tuleminen ovat ratkaisevassa roolissa, vaikka itse luominen voikin tapahtua täydessä yksinäisyydessä.
– Mä koen myös, että taide on kaikenlaisen kilpailun yläpuolella, Holi sanoo.
– Jos saa itsensä ja muut innostumaan taideteoksen tekemisestä, siinä ei ole kyse jonkun taidon viilaamisesta ja hiomisesta tappiin saakka, vaan kokonaan uuden muodon luomisesta. Voi olla valttikortti myös kaupallisessa mielessä, että pääsee työskentelemään jonkin sellaisen äärellä, joka voi rauhassa kasvaa ja kehittyä ja josta kaikki nauttivat yhdessä.
– Ainakin mulle on ollut hyväksi, että taidetta ei voi mitata absoluuttisesti, Lehtola sanoo.
– Olen aina ollut suorittaja ja kympin tyttö, ja pitänyt ainaista pärjäämistä vahvuutena. On tervehdyttävää tietää, että en voi kirjoittaa kympin biisiä, koska sellaista ei ole olemassakaan.
Musiikkialalta löytyy kuitenkin paljon mahdollisuuksia vertailuun ja kilpailemiseen, mikä voi olla raastavaa, Lehtola sanoo. Vaikka taiteen pitäisi olla kaiken vertailun yläpuolella, se asetetaan usein kilpailuyhteiskunnan raameihin.
– Joo, arvostellaan ja mietitään ajankohtaisuutta ja ihmisten ulkonäköä, Holi sanoo.
– Mä ajattelen niin, että taiteen olemus itsessään on ei-kilpailullinen, mutta kaikki ympärillä tapahtuva on arvostelun piirissä.
– Numerot, numerot, Lehtola huokaisee.
Suomi-indietä ja outoilua
Sekä Rebekka Holin että Lyytin musiikki kategorisoidaan indieksi, mutta artisteille itselleen määrittely ei ole ollut itsestään selvä. Lehtola kertoo, että varsinkaan uran alkuvaiheessa oman musiikin lokerointi ei ollut helppoa, vaan genrerajat ovat hahmottuneet levy levyltä ulkopuolelta tulleen palautteen myötä.
Holikaan ei varta vasten lähtenyt tekemään indiemusiikkia. Hän pitää määrittelyä enemmän kuluttajakunnan tehtävänä.
– Toki mun käsitys oman musiikkini genreistä on syventynyt sen myötä, kun olen ollut mukana levy-yhtiökeskusteluissa ja seurannut esimerkiksi sitä, millaisten artistien kylkeen mua buukataan festareille ja niin edelleen. Alkuvaiheessa vastustelin lokeroitumista joksikin indiesuominaispopartistiksi, Holi sanoo.
– Ajattelin, että en mä ole sellainen. Mähän kuuntelen amerikkalaista musiikkia! Samalla nyt vain satun olemaan suomalainen nainen, joka tekee musiikkia suomeksi.
– Se on muuten totta, että kun tekee Suomessa musiikkia suomeksi, on suomiartisti, Lehtola sanoo. – Toisaalta on myös absurdia, miten paljon kategorisointeja tehdään sukupuolen pohjalta.
– Ei sitä enää niin paljon tehdä, Holi toteaa. – Musta tuntuu, että naispopparit alkaa olla normi.
– Niin, mutta auta armias, kun tulee joku miespoppari. Kyllä mä koen, että me laitetaan heidät eri kategoriaan, Lehtola vastaa.
– Joo, kyllä sen eron toki edelleen huomaa. Mutta kun aloin tehdä ensimmäisiä omia biisejäni joskus 15-vuotiaana, puhuttiin paljon enemmän siihen malliin, että täällä on tämä suomipopnaislaulaja… kuten Chisu, Holi sanoo.
Kun Lehtola alkoi kirjoittaa musiikkia, hänen suurin kotimainen esikuvansa oli Joose Keskitalo. Lehtola kertoo olleensa jopa hieman hämmentynyt, kun hänet määriteltiin ensimmäisten julkaisujen myötä naispoppariksi.
– Mitä, eikö verrattukaan Jooseen? Holi nauraa.
– Viime vuosina musiikkini on liikkunut kohti valtavirtaa, ja ehkä myös valtavirta kohti meitä, Lehtola sanoo.
– Musiikinkuuntelu on hajaantuneempaa kuin ennen, ja valtavirran tuntumassa on enemmän tilaa erilaiselle sisällölle kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin ajattelin vielä, että mun musa on outoilua, joka ei tule koskaan tavoittamaan suurempaa yleisöä.
Holi kertoo olleensa uransa alkuvaiheessa viehättynyt punkmeiningistä: sen kuin tehdään eikä yritetä liikoja. Koska hänen oma musiikkimakunsa liikkuu tuuliviirin lailla listapopista marginaalimusiikkiin, hän ei ole suunnannut omaakaan musiikkiaan kovin määrätietoisesti kohti tiettyä kulttuuria tai yleisöä.
– Tämäntyyppisessä taiteessa genren määritteleminen ei ole tekovaiheessa millään tavalla tärkeä ajatus, koska musiikkia voi tehdä niin monesta tulokulmasta. Kun lähdetään markkinoimaan, niin sitten sitä on varmaan ihan hyvä ajatella, Holi sanoo.
Sekä Holin että Lehtolan kappaleissa on usein jonkinlainen valoisa pohjavire, joka voi hehkua tummempienkin kappaleiden läpi.
– Mä en ole tehnyt sitä suunnitelmallisesti, Holi sanoo.
– Mulla se liittyy varmaan siihen, millaisia sanoja tulee luontevasti mieleen. Tykkään tietynlaisista melodioista ja käytän paljon duuria yllättävissä kohdissa, joten ehkä valo hiipii sinne esteettisten mieltymysten muodossa.
– Se on sun kieltä, Lehtola toteaa.
– Niin on, jep. Ehkä mun mielenmaisema on jollain tavalla valoisa.
Myös huumorilla on osansa. Kun katsoo lähes kaikkea humoristisen linssin läpi, se luo kepeyttä, Holi sanoo.
– Meidän molempien kertomissa tarinoissa on ehkä sellaista toiveikkuutta, joka välittyy, vaikka olisi vaikeakin aihe, Lehtola sanoo.
– Mulle on aina sanottu, että kuulostan laulaessa siltä, että mä hymyilen. En tee sitä tietoisesti, mutta sellainen mun ääni jotenkin sitten on. Kyse voi olla myös tiedostamattomasta halusta välittää iloa.
Rebekka Holi. Kuva: Markus Paajala
Unelmien muuttuvasta luonteesta
Lehtolan edellinen albumi Nousussa taas (2023) oli Emma-ehdokkaana Kriitikoiden valinta- ja Vuoden alternative -kategorioissa. Myös sitä edeltävä Toiveet ja helyt (2021) oli yksi Kriitikoiden valinta -ehdokkaista. Lehtolan Ennätyshelteet-kappaleelle on myönnetty Juha Vainio -seuran Vuoden sanoitus -tunnustus vuonna 2023. Tänä syksynä hän lähtee koko loppuvuoden kestävälle albumijulkaisukiertueelle.
Julkaisujensa kansitaiteesta ja graafisesta ilmeestä itse vastaava Rebekka Holi taas sai tämän vuoden Indie Awards -gaalassa Vuoden alternative -palkinnon, ja hänen Kukkaan-kappaleensa musiikkivideo on voittanut Oulun musiikkivideofestivaalien Kultapumpelin. Myös Rebekka Holi keikkailee aktiivisesti läpi syksyn.
Olen utelias kuulemaan, miten artistit itse suhtautuvat nykytilanteeseensa. Elävätkö he unelmaansa?
– Mä koen, että unelmat muokkaantuvat koko ajan, Holi aloittaa.
– En ole osannut unelmoida juuri siitä, mitä tämä tällä hetkellä on, ja myös maailma ympärillä on muuttunut urani aikana. Siinä mielessä koen kyllä eläväni unelmaani, että mun haaveena on ollut kerätä musiikilleni kuulijoita ja näkyvyyttä, saada tehdä biisejä jatkossakin ja vaikuttaa siihen, miltä ne kuulostavat, sekä uppoutua musiikin tekemiseen. Kaikki tuo on toteutunut.
Nykytilanne on jopa parempi kuin se, mistä joskus haaveili, Holi jatkaa – tai ainakin se on kovin erilainen kuin hän olisi osannut odottaa.
– Tunnen ammattiylpeyttä siitä, että saan ja pystyn toteuttamaan itseäni näin, ja että joku arvostaa sitä. Mulla on ollut niin pitkä kurkottamisvaihe tätä kohti, että on tuntunut tosi hyvältä päästä tekemään isommin ja kunnolla.
Lehtola kertoo samastuvansa Holin ajatuksiin eritoten siinä, ettei olisi etukäteen osannut tavoitella nykyistä uraansa. Itse asiassa hän ei pitänyt artistin uraa edes mahdollisena, sillä – kuten todettua – häntä ei koskaan kannustettu esiintymään. Kirjoittamisestaan hän toisaalta sai kirjallisuuden opiskelijana hyvää palautetta.
– Ajattelin, että mun työ tulisi liittymään jollain tavalla tekstin tuottamiseen, mutta en arvannut, että tämä olisi se tapa.
Lehtola on joka tapauksessa tehnyt omia kappaleita lapsesta asti. Kun hän alkoi suhtautua musiikintekemiseen nuorena aikuisena entistä kunnianhimoisemmin, hänen toiveissaan oli tehdä siitä sivuammatti. Se, että musiikkia tekemällä voi tulla toimeen, yllätti hänet täysin.
– Jos olisin alun perin tavoitellut toimeentuloa musiikilla, en tiedä olisiko se asettanut luovuuden tielle esteitä ja vaikuttanut siihen, mihin suuntaan olisin taiteilijana mennyt.
Tätä teemaa Lehtola käsittelee uuden albuminsa Jos tää on unta -kappaleessa.
– Se kuvaa kokemusta siitä, että ensin mä vain rohkaistuin laulamaan karaokessa, ja yhtäkkiä mä olen festarilavalla esiintymässä tuhannelle ihmiselle. En tajua oikein itsekään, miten olen päätynyt sellaiseen tilanteeseen, vaikka oikeasti sitä on edeltänyt vuosien työ, haaveilu ja puurtaminen epäonnistumisineen ja onnistumisineen.
Kappaleen keskeisin ajatus on kuitenkin se, että musiikin myötä ympärille on löytynyt bändi – ja samalla Lehtolan elämän ensimmäinen porukka, johon hän todella kokee kuuluvansa. Oman yhteisön muodostuminen on ollut vähintään yhtä suuren unelman täyttymys kuin musiikkiura itsessään.
– Eli elänkö unelmaani? Ehdottomasti kyllä. Mutta toisaalta itseään on vaikeaa ajatella ympäristöstä erillisenä, ja unelmoin myös paremmasta maailmasta, Lehtola sanoo.
– Maailman tämänhetkinen meininki ei vastaa mun unelmia, joten en voi puhtaasti kokea eläväni unelmaani. Toisaalta olen iloinen siitä, millainen asema mulla on, ja yritän tehdä parhaani sillä mahdollisuudella, jonka olen saanut. Voin tehdä hyvää musiikkia, tuoda esiin mulle tärkeitä asioita ja tarjota ihmisille jotain lohdullista ja kaunista.
– Vau, mikä vastaus, Holi sanoo. – Mä rajasin omani vain mun uraan, mutta on totta, että monenlaiset asiat voisivat olla paremmin. Koen silti, että mun omassa elämässä on tällä hetkellä hyvä tilanne.
– Samoin. Tilanne on hyvä, Lehtola sanoo nyökäten.