Teksti: Tomi Behm ja Sonja Behm, kuvat: Sonja Behm
Sonja: Jo ensimetreillä Flow Festivalin loppuunmyytyyn sunnuntaihin Suvilahteen saavuttaessa ei ole epäilystäkään, kuka on illan odotetuin artisti. Joka puolella näkyy limenvihreitä Brat-teeman mukaisia vaatteita ja asusteita. Megatähden kutkuttava odotus väreilee ilmassa.
Omasta viimeisimmästä Flow-käynnistä on vierähtänyt kolme vuotta ja tuntuu, että festari on tuossa ajassa kokenut sukupolvenvaihdoksen ja laajentunut valtavasti. Nuorison suuri määrä selittyy sunnuntaina luonnollisesti myös Charli XCX:llä, mutta väistämättä tunnen oloni hivenen yli-ikäiseksi joukkoon.
Tomi: Olisin kovasti halunnut nähdä lähimpänä omaa ikäluokkaani olevan Hermeto Pascoalin ryhmittymineen. Tällä kertaa täysin selväpäinen harhailu alueella ei tuottanut tulosta ja keikkapaikkaa ei löytynyt millään. Todistettavasti se on ainakin ollut olemassa, koska muistelen nähneeni loistavan Kamasi Washingtonin aikoinaan samalla lavalla. Pitänee ottaa opaskoira tms. mukaan jatkossa, koska kartoista ja opastekylteistä ei ollut apua.
Sonja: Irlantilainen post-punk-poppoo Fontaines D.C. on noussut melkoisen suureen suosioon viime vuosina, jopa niin suureen, että Silver Arenan neliöt eivät tunnu riittävän. Paikka on täyttynyt salamannopeasti eivätkä kaikki halukkaat mahdu sisälle. Hiki virraten odotan bändin saapumista lavalle. Alkuun nauhalta kuultava David Lynchille kunnianosoituksena tehty mash-up-kappale Starbuster / In Heaven (Lady in the Radiator Song) ilahduttaa Lynch-faneja ja luo sopivan surrealistista tunnelmaa.
Bändin saapuessa lavalle on pian selvää, että nyt keskitytään soittamiseen ja coolilta näyttämiseen eikä ylimääräisiin temppuihin. Vokalisti Grian Chattenia lukuun ottamatta muut jäsenet eivät juuri lavalla liikehdi, mutta vähäeleinen charmi puree yleisöön täysillä.
Biisejä kuullaan odotetusti eniten uusimmalta Romance-levyltä, mutta omaksi ilokseni useampi myös Skinty Fialta, mikä on se ensimmäinen itselle lujaa kolahtanut Fontaines-kokonaisuus.
Tomi: Fontaines D.C.:n musisoijat näyttivät, mutta eivät kuulostaneet väsähtäneiltä. Esim. basisti näytti väliltä siltä, että meinaa nukahtaa pystyyn. Tai ehkä mies oli vain niin hurmoksessa musiikista, että vaikutti siltä. Vähintään parilla bändin jäsenellä tulee toki myös olla aurinkolasit päässä ja rööki huulessa, koska muuten ei Oasiksen manttelia voi edes kuvitella perivänsä. Yleisöä ei pahemmin välispiikeillä kosiskeltu vaan keskityttiin itse musiikkiin. Katsojat olivat innoissaan kaikesta ja jopa tamburiinin soitto aiheutti onnenkohahduksia. Ns. kakkoslavana toiminut Silver Arena oli aivan liian pieni, että kaikki halukkaat olisivat mahtuneet katseluetäisyydelle, mutta yleisö tuntui nauttivan kuulemastaan myös ulkopuolella.
Khruangbinin lavalle oli rakennettu taakse ikään kuin talon seinä, johon heijastettiin visuaalisia elementtejä ja portaat, joita pitkin basisti ja kitaristi pystyivät käyskentelemään. Rummut oli sijoitettu lavan sivuun ja tämä asemointi toimi hienosti.
Kitara ja basso fiilistelivät keskenään ja välillä näytti siltä, kuin ne olisivat toimineet keskinäisen keskustelun välineenä, kun basisti Ochoa ja kitaristi Speer liikkuivat toisiaan katsellen pitkin lavaa.
Basso valitettavasti pauhasi niin lujaa että korvista putsautuivat varmasti vaikkujen mukana myös osa kuuloaistista hetkellisesti. Khruangbinin musiikki on hienoa fiilistelyä, mutta ainakin omiin puolivuosisataa vanhoihin kuulovälineisiin tuo basson jäätävä dominanssi kuulosti liialliselta.
Sonja: Texasin monivivahteinen trio Khruangbin tarjosi maailmanmusiikillisen rentoutushetken ja Ochoan ja Speerin liikuskelu lavalla pehmeästi oli kuin maagista tanssia sekä toistensa että soittimiensa kanssa.
Tomi: Lola Young oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Neidolla oli kaunis ääni ja ihka oikea bändikin mukanaan. Lolan biiseissä tuntui olevan fuck-sanoja melko roisisti, mutta ei se haitannut – varsinkin, kun artisti sanoi elävänsä unelmaansa. Musiikki oli eloisaa ja aito tunne välittyi. Taustabändi hoiti sapluunansa ilolla ja erityisesti tumma rytmiryhmä piti hyvää groovea yllä.
Sonja: Kyllä, Lolan laulu ja bändi toimivat hienosti yhteen ja Lolasta huokuu mahtavaa maanläheistä sielukkuutta.
Tomi: Olen inhonnut autotunea Cherin Believe-biisistä lähtien ja sitähän oli tarjolla koko Charli XCX:n keikan ajan eikä efektistä luovuttu edes välispiikeissä. Charlin mielestä olen varmaan tosi rasittava boomer kun vaahtoan asiasta, mutta täytyy sano,a että hänen biiseissään tuo on perusteltua ja toimivaa.
Raidallisissa pikkuhousuissaan lavalla takapuoltaan innokkaasti esitellyt Charli XCX veti show’llaan yleisön mukaan sellaiseen tanssitranssihurmokseen, että olin miltei vaikuttunut (vaikka todennäköisesti yleisön vanhin olinkin).
Kymmentuhatpäinen nuorisojoukko lauloi, pomppi ja kuvasi tiktokejaan. Ilo oli ylimmillään. Näistä veitikoista suuri osa oli todennäköisesti siitetty vasta vuosia sen jälkeen kun Limp Bizkit oli suosittu ja olin jo silloin vanhempi kuin he nyt. En silti havainnut halveksuvia katseita tai syrjintää. Olisin voinut pomppia ja juoda jotain ihme blitzereitä heidän kanssaan mikäli en olisi pelännyt sydämeni ja polveni pettävän.
Koska Charlilla ei ollut bändiä, autotune paikkasi laulusuorituksen eli lava oli täysin hänen. Tuo mahdollisti visuaalisen kokemuksen ja valtavien screenien ansiosta siitä pääsivät nauttimaan myös kaukana takana tai sivuilla tanssahteleva nuoriso. Uskallan kepeästi sanoa Charli XCX:n olevan nykypäivän Madonna. Vaikka genreistä, mitä itse pääasiassa kuuntelen, tuo on melko kaukana enkä omenatanssia edes yksin tanssahtele, niin ymmärrän, mikä Charli XCX:n kaltaisissa artisteissa varsinkin nuorisoon vetoaa. Se on autotune. Ei sentään, vaan hauskanpito yhdessä tai kuten teini-ikäinen tyttäreni asiantuntevasti toteaa: ”Se on se vibe.”
Sonja: Brat oli itselleni kiistatta viime vuoden paras pop-albumi ja odotin innolla pääseväni näkemään Charlin livenä ensimmäistä kertaa. Saadakseni edes kohtuullisen paikan jouduin odottamaan lähemmäs puolisentoista tuntia paikallani, mutta en ollut yksin.
Kuten kunnon popdiivalle sopii, Charli saapui lavalle yli vartin myöhässä. Se ei tuntunut haittaavan ketään siinä vaiheessa kun 365 (featuring shygirl remix) pärähti ilmoille. En muista kuulleeni noin kovaa kiljuntaa millään keikalla millä olen ollut.
Eturivi koki vavahduttavia onnenhetkiä kun Charli hyppäsi lavalta alas Von Dutchin aikana ja kirmasi photopitin läpi läpyttäen fanien käsiä (ja tässä selvisi todennäköisesti yksi syy miksi kuvaajia ei päästetty pittiin.)
Rauhallisempi I might say something stupid tarjosi pienen hengähdyshetken Charlin raivoisalle tanssille, kunnes Club Classics kiihdytti laulajan ja yleisön jälleen kunnon reiveihin.
Charli ei ujostellut vaan lauloi ja tanssi vapautuneesti ja riettaasti, heittäytyi maahan, pyöri ja keikutti lanteitaan ja takamustaan uskomattomalla nopeudella ja kepeydellä.
Ihailin myös kameraoperaattorin työskentelyä. Herkeämättä hän pyörähteli Charlin mukana ja kuva toistui screeneillä kuin miltei viimeistellyn näköinen musiikkivideo tarjoten myös kauimmaisille katsojille hyvät näkymät.
Ja sitten päästiin siihen Apple-biisiin, mikä on ainakin ihan jokaiselle TikTokin käyttäjälle tuttu. Charli XCX valitsee jokaiselle keikalleen niin sanotun ”omenatytön” – henkilön, joka esittää Apple-kappaleen aikana somessa viraaliksi nousseen tanssin. Suomessa tämä kunnia lankesi laulaja-lauluntekijä Alma Miettiselle, joka onkin Charlin tuttu jo vuosien takaa. Alma selvisi tanssista hyvällä asenteella, vaikka joutuikin vilkaisemaan takanaan olevilta faneilta hieman mallia.
Keikan yksiä villeimpiä huutoja kuultiin Guess-biisin aikana, kuin myös Party 4 you:ssa Charlin lisätessä vettä myllyyn huudahtamalla ”Only threw this party for you, Helsinki!”
Vettä saatiinkiin pian lavarakenteista Charlin päälle ja tämä oli raju temppu keikan loppuhuipennuksena, mutta poptähti nautti ja kieri märällä lavalla kuin kotonaan. Uskomatonta oli myös Charlin kyky säilyttää aurinkolasinsa tallessa koko keikan ajan, välillä kädessä, välillä päässä. Ei muuten onnistu moinen itseltäni tanssimattakaan.
Charlin keikan energia tarttui minuun sellaisella voimalla, että valvoin samana yönä tuntikausia fillistellen kokemusta päässäni soiden ”I’m your number one, I’m your number one…” Charli XCX, sinä todella olet minun ja monen muun pop queen number one. Sunnuntaina Suvilahdessa selvisi, että Brat on ilmiö, mikä elää yhä vahvana.
