Dina Ögon on aina asetellut musiikkinsa moitteettomasti. Siitä huolimatta nelikon julkaisuille on jäänyt kasvunvaraa, jonka seuraava äänite on poikkeuksetta täyttänyt. Yhtyeen näkemys ja itsevarmuus ovat karttuneet albumi albumilta.
Tuplamittaan paisunut Människobarn jatkaa tätä kehityskulkua. Symbioosihakuisista edeltäjistään poiketen levy hahmottuu kuitenkin sarjaksi pelkistettyjä tyylitelmiä. Kappaleet kiertyvät ilmavasti avainteemojensa ympärille, ja soiton pienimmätkin piirteet työntyvät salailematta esille. Vähä vähältä sävelmosaiikki kehkeytyy kaleidoskooppimaiseksi yleistunnelmaksi, jossa kaikki on harkittua vaikkakin tarkkojen määritelmien ulottumattomissa.
Jokaisesta nuotista välittyy laatu. Pehmeät funk-, soul- ja lounge-pohjat kuljettavat kuvitteelliselle 1970-luvulle, vuosikertasoundeilla silatut melodiat kosiskelevat siekailematta ja Anna Ahnlundin ääni on salaperäinen ja suora. Hedonistista otetta terästää melankolinen häivähdys, joka luo albumille sen arvokkaimman sävyn: apean nostalgisuuden, jota katkeransuloiset tekstit täydentävät osuvasti.
Dina Ögon on kasvanut kiistatta aikuiseksi. Niinpä se voi tarjota ihmislapsille sekä hellän sylin että ajoittaisia nuhteita: ”Är du nöjd nu, människobarn? När du får styra och inte bara åka med.”
