Anaheimin lahja hard rockille julkaisee yhdennentoista levynsä. Hurraa, huutaa allekirjoittanut. Kuinkahan moni yhtyy kuoroon?
Bändin tyyli on pysynyt uskollisena samoille ideaaleille. Yksi osa AC/DC-paalutusta, toinen 1980-luvun Los Angeles -rockia ja päälle pieniä mausteita juurevammasta, bluesin ja jopa funkin sukuisesta ilmaisusta. Hyvä näin. Toimivaa reseptiä ei ole syytä vaihtaa.
Roar Like Thunder -levylläkin viehättää se, että materiaali on aidon likaista vanhan koulukunnan hard rockia eikä turhan puunattua, ruudukkoon liiankin tarkasti tällättyä nykygenren menoa. Come Onin ja Blackoutin kaltaisissa kappaleissa haisevat pallihiki ja kaljaröyhtäisyt.
Bändin toinen vahvuus on siinä, että se tajuaa synnyttää groovensa yksinkertaistuksen kautta. Kitaristi ja basisti soittelevat monessa kohtaa yhteen unisonona, ja tunnistettavalla tyylillään tulkitseva Josh Todd pääsee revittelemään rennon mutta tanakan pohjan päälle.
Vaikkei Crazy Bitchin voittavaa täydellistä huippubiisiä ole vieläkään onnistuttu synnyttämään, Buckcherry tekee yhä parasta strippausmusiikkia Mötley Crüen ja AC/DC:n tällä puolen.
