Norjalainen Green Carnation oli parikymmentä vuotta sitten eräänlainen tietäjät tietää -yhtye, jonka toivoi nousevan suurempaan tunnettuuteen. Bändi kohosi parhaimmilleen albumeilla A Blessing in Disguise (2003) ja The Quiet Offspring (2005), joilla rönsyt korvattiin todellisella hittikimaralla gootti-, proge- ja popmetallia.
On vaikeaa lähteä arvioimaan albumia, joka on vasta trilogian ensimmäinen osa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että bändin luotsi Terje Vik Schei, eli Tchort, ja laulaja Kjetil Nordhus ovat yhä parhaimmillaan iskevämmän materiaalin äärellä. Tämänkin levyn keskeneräisimmät sävellykset ovat niitä pisimpiä polveiluja, joista varsinkin Too Close to the Flame kompastelee kummallisesti.
On mahdotonta sanoa, onko Green Carnation lähtenyt niin henkilökohtaiselle tripille ihmismielen uumeniin, että matka on tekijöille tärkeämpi kuin määränpää. Kun kuuntelee albumin ytimekkäimpien kappaleiden liikuttavaa melodisuutta, huomaa miettivänsä jo nyt, olisiko kolmen levyn parhaat palat pitänyt summata yhdelle.