Lienee mahdollista, että kyse on vain kaltaiseni naavan lukulasien takana syntyvästä mielikuvasta, mutta ankeimmillaan brittitrio Hotwaxin debyytistä tulee mieleen halpavaateliikkeen valikoimissa roikkuva Nirvana-paita. Ja aivan samoin kuin pukineen tapauksessa, on hieman hankala päättää, mitä mieltä asiasta olisi.
Kyse on siitä, että muotokieli ajaa tietyllä tapaa sisällön edelle, mutta kun ei se muotokaan sitten oikein. Perusookoota Hot Shockia kuuntelee aivan mielellään, mutta etenkin kevyt-Hole-vaikutelma kaihertaa. Maanbändi Wet Legin Breeders-meno on hauskempaa.
Levy on ehtinyt napsia jopa viiden tähden arvioita, mutta itse en löydä moisille mitään perustetta. Ysärin vaihtoehtoisen kitararockin suuntaan on jo ehditty kurkkia viime vuosina riittämiin, joten albumilla ei ole siinä(kään) mielessä mitään uutta. Vaikkapa jonkun Wednesdayn tasolle nuorilla hastingsläisillä ei ole mitään asiaa.
Parhaimmillaan Tallulah Sim-Savagen, Lola Samin ja Alfie Sayersin tuottamat sävelet ovat oikein mainioita. Vaikkapa Strange to Be Here ja Lights On ovat hyviä ja tarttuvia biisejä, jotka luovat toivoa omaleimaisemmasta tulevaisuudesta. Nyt kokonaisuus on vähän kuin purkkapallo, jonka pelkää koko ajan poksahtavan naamalle.