Ensimmäinen ajatus The Voices Are Coming Backin parissa: jahans, Grimesia pumpulin läpi. Jatkossa vaikutelma hälvenee muttei suostu katoamaan kokonaan. Ympärille kerääntyy monenlaista muutakin.
Helsinkiläisen Pearly Drops -duon – eli Sandra Tervosen ja Juuso Malinin – kolmas levy on syntikka- ja unipoppia, huokailua, haahuilua ja haaveilua. Vanhaa ja uutta aaltoilua, tyventäkin. Analogisuutta ja digitaalisuutta. Viileää, jonkun korvissa kenties pohjoismaiseksi taipuvaa mystisyyttä.
Vaikka biisit itsessään ovat hyviä, äänten asettelulla on kokonaisuudessa suuri rooli. Ei yllätä, että muun muassa Paperi T:lle musiikkia nikkaroineen tuottajakaksikon levy toimii hienosti myös keskittyneessä kuulokekuuntelussa, yksityiskohtia bongaten. Miten päin vain, The Voices Are Coming Backiä on pirun mukava kuunnella ja sitä jaksaa pyörittää paljon.
Miksi sitten ”vain” hyvän eikä erinomaisen teoksen leima? Yksinkertaisesti siksi, etten oikein keksi, mikä on se juttu, joka saa tunnistamaan bändin musiikin sekunneissa ja huutamaan sen nimeä. Erehtymisen mahdollisuus on vielä olemassa.