Vuonna 2020 perustettu Kissa on ollut piristävä ilmiö kotimaisen rockin kentällä. Yhtyeen juttu tiivistyy kitaravetoiseen räminärokkiin, 1970-luvun alun glam-estetiikkaan ja ihailtavaan rohkeuteen tehdä juuri sitä, mikä tuntuu itsestä parhaalta. Jos bändillä on käynyt kertaakaan mielessä ajatus ”voiko näin tehdä?”, niin ainakaan se ei välity kuulijalle.
Helmikuussa ilmestyvä kolmas täyspitkä jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin edeltäjänsä Vaarallinen bändi (2021) ja Apinalinna (2023). Merkittävimpänä eroavaisuutena on ehkä se, että hittimateriaalia on tällä kertaa vähemmän. Levyn ainoita täysosumia ovat Pilvet putoo ja Pinkit linssit, joiden kaltaisia ralleja olisi toivonut enemmänkin.
Noin pariminuuttiset Työhaastattelu, Aragorn ja Reader’s Digest tuntuvat loppuvan kesken ilman huipennusta. Vastapainona on päälle kuusiminuuttinen Return of the Estonian Stallion, joka lainaa nimensä mukaisesti viime levyn hienointa biisiä. Tutun kertosäkeen toisto ei sytytä, mutta muuten kappale on erinomainen.
Kauneusvirheistä huolimatta Kissa tekee tälläkin albumilla hienosti sen, mitä siltä eniten odottaa, eli viihdyttää.
