Orvokki Oittila jatkaa Berliinistä käsin toimintaansa musiikkinsa itse tuottavana taidepopyksikkönä. Omenapuiden haaran mukaan nimetty Malus sijoittuisi Wikipedia-aikakauden sirpaleiseen kulttuurimaisemaan ilman latinankielistä otsikkoakin.
Rikottujen biittien, juhlallisten äänimaisemien ja fragmentaaristen rakenteiden puolesta mieleen tulee nössöllä makuuhuonepopilla tuunattu Ruusut.
Indie-henkilökohtaisuus on tässä jutussa keskeistä, vaikka Orvokki puhuu usein ajalle ominaista abstraktia tunnepuhetta. Toisaalta Malus taitaa pyrkiä kertomaan musiikilla enemmän kuin teksteillä – tai oikeammin luomaan kokonaiselämyksen, ”käyttämään sanoja instrumenttina”.
Parhaimmillaan jälki on vaikuttavaa, välillä Orvokki sortuu lievään sekavuuteen. Tyylipoikkeamat rytmittävät levyä, mutta Hyrysysyn pseudo-Paperi T -puheosuus hyppää korville liian aikaisin ja Brat Simpsonin räppien ryydittämä Teini tamppaa vähän irrallisesti. Täysikuun haitarin somistama chanson-dekonstruktio on sen sijaan parasta Malusilla.
Orvokilla on kunnianhimoa ja osaamista, mutta ilmeisen suurten tavoitteiden saavuttaminen kaipaa vähän lisää fokusta ja hetkellisistä tyyli-ihanteista irrottautumista.
