Orvokki Oittila käsittelee esikoispitkäsoitollaan ajalle tyypillisiä teemoja: minuuksien hahmottumista sekä oman epävarmuuden ja raadollisuuden sietämistä. Ajantasainen on myös tuotantojälki. Sähköiset iskut nakuttelevat vaiheittaisina, synteettisistä äänipohjista itää herkkiä jousisovituksia, ja laulurivit ovat etääntyneitä mutta suoria.
Kokonaisuus on kuitenkin persoonallinen. Jokaista ajatusta kuljettaa oma musiikillinen teemansa, ja levyn pulssi muodostuu näiden salaperäisestä dynamiikasta.
Sommitteluiltaan Kasvotusten onkin huippuluokkaa; täysin valmis taidonnäyte. Orvokki luo koherentteja tunnelmia, mutta osaa halutessaan vinouttaa perspektiivit. Äkkiarvaamatta pintaan nousevat breakbeatit, hälyiksi karkaavat avainajatukset ja puhelaulumaiset vuodatukset tuovat levylle kiehtovaa jännitteisyyttä ja korostavat esillepanon kypsyyttä. Täyt ja torjunnat pysyvät balanssissa.
Kasvunvaraa jää lähinnä tunteen välittämiseen. Rikkauteensa nähden albumi on hieman kalsea. Vaikutelma lienee tarkoituksellinen, mutta jättää kaipaamaan ristivalotuksia, varsinkin kun Orvokki osoittaa hallitsevansa useita tulkintarekistereitä. Huolittelemattomammin pudoteltu Hän rakasti minua, sinä kirjoitit esimerkiksi laventaa kertojaääntä hienosti.
Luoksepääsemättömyyden tuntu nivoutuu toki levyn laajempiin pohdintoihin. Itsensä voi oppia tuntemaan, mutta maailmaan kiinnittyminen on vaikeampaa.
Musta on älyttömän hauskaa vaan leikkiä ääniraidoilla. Venyttää, kääntää ympäri, leikellä, mitä ikinä.
Onnittelut debyyttilevystäsi, Orvokki! Olet aiemmin julkaissut vain singlejä ja ep:itä. Kuinka luontevalta mitalta lp tuntui niihin verrattuna?
– Kiitos! Lp tuntui paljon luonnollisemmalta mitalta. Just nyt mulla on niin pal-
jon sanottavaa musiikin muodossa, että kokonaisuus olisi ollut tosi hankalaa karsia vain muutamaan biisiin. Mukava kertoa pitkä tarina.
Levysi on musiikillisesti todella monimuotoinen. Minkä elementtien koet yhdistävän sen kappaleita?
– Musta on älyttömän hauskaa vaan leikkiä ääniraidoilla. Venyttää, kääntää ympäri, leikellä, mitä ikinä. Koko ajan opin lisää välineitä millä leikkiä! Musta on ihanaa, kun musiikki pääsee yllättämään. Jokaiseen levyn kappaleeseen olen piilottanut äkkikäännöksiä ja lähes jokaisen biisin rakenne on melko epätavallinen.
Albumilla kohtaat itsesi ja tunteesi monesta näkökulmasta. Mistä teemat kumpusivat?
– Mieli on niin kummallinen juttu, jokaisella se on niin erilainen. Siellä on kaikkea niin kaunista ja niin rumaa.
Asut nykyisin Helsingissä, mutta olet opiskellut musiikintuottamista Berliinissä. Mitä sieltä jäi käteen?
– Ehkä isoin juttu oli se, että opin löytämään persoonallista ääntäni tuottajana. Oli hienoa tajuta, että ei ole vain niin sanotusti yhtä tapaa miksata ja tuottaa; ei tarvitse pysyä missään kaavassa jos ei halua.
Teksti: Hannu Linkola