Maya Delilah on Pohjois-Lontoon Islingtonissa vuonna 2000 syntynyt kitaristi-laulaja-lauluntekijä, jonka debyyttialbumin antia on vaikea kuvata mitenkään muuten kuin mukavaksi. Eikä mukavuus ole tällä kertaa pahasta.
Delilah’n sointi syntyy paitsi soulahtavasta tunnelmoinnista myös pehmeänraukeasta kantriviritteisestä poppauksesta, joka sopii vaikkapa iisimmän Sheryl Crow’n tai The Cardigansin Long Gone Before Daylightin ystäville. Välistä artisti ottaa melkoisia sivuloikkia päätyen Princestä muistuttavaan funkiin tai levymerkkinsä Blue Noten useimmiten vaalimiin jazztunnelmiin.
Ääneen pääsee myös Delilah’n kitara, joka on hänelle ilmiselvästi elimellinen instrumentti mutta soi soolo-osuuksissa pitkälti uniikkiutta väistellen. Sooloilua ei ole onneksi viljalti, ja aivan hyvä niin.
Rönsyjä sen sijaan on vielä liiaksi, mutta The Long Way Round on joka tapauksessa lupaava debyytti. Toimintoja ja lajityypillistä ajattelua keskittämällä Delilah’sta voi irrota vielä vaikka mitä.