Porin Mors Principium Est ei tee itsestään numeroa, mutta onnistuu pitämään melodeathinsä kiinnostavana levy toisensa jälkeen. Bändissä on vaihtunut ukkoa kuin Sokoksen ovissa, mutta sen soundin perusta – kireän koukukas kitarointi, surumielinen painostavuus, Ville Viljasen äkäinen rähinä ja syvä ördä sekä tiukka, räväkkä bändisoitto – on säilynyt.
Darkness Invisiblellä linja jatkuu, mutta nyky-MPE kuulostaa, jos ei sentään sinfoniselta, niin ainakin monikerrokselliselta, isolta ja vaikuttavalta. Kitaristit Jori Haukio ja Jarkko Kokko ovat palanneet bändiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vanhojen fanien mielestä yhtye kuulostaakin taas juuri siltä miltä pitää, kiitos Viljasen ja basisti Teemu Heinolan ihailtavan jääräpäisen vision.
Sopivan synkällä levyllä kuullaan elokuvallisia sovituksia ja jopa naiskuoroja. Mikään ei silti kuulosta teennäiseltä, kun biisit vyörytetään päälle niin että tuntuu. Suurellisemmista mausteistaan huolimatta Darkness Invisible ei uudista Mors Principium Estin kaavaa vaan hioo siitä entistä kansainvälisemmän kuuloisen. Hieno, koukuttava levy!
