Leikitään assosiaatioleikkiä. Minkä ad–jektiivin yhdistäisit nimeen Mors Principium Est? Virtuoosimainen?
Sinänsä huvittavaa, että Mors Principium Est nousi muutama vuosi sitten esiin pitkälti instrumentaalisen notkeutensa ansiosta. Nuoremman sukupolven bändeistähän valtaosa satsaa muutenkin ilmiömäiseen soittotaitoon. Miksi Mors Principium Est muka olisi jotenkin erityinen? Kuten monet muut, yhtye vakuutti Inhumanity-debyytillään myös minut. Huomion kiinnitti kuitenkin lähinnä levyltä huokuva into ja energisyys, jota soittotaito sopivasti palveli. Dark Tranquillityn ja Soilworkin hengessä kirjaillut biisit eivät nekään olleet huonoimmasta päästä.
Entä nyt? Yhtyeen kolmas levy Liberation = Termination vakuuttaa sekin. Samalla konseptilla ei kuitenkaan voi yllättää kuin kerran. Uutuus on tasan yhtä menevä ja tarttuva kuin edeltäjänsäkin, mutta yleisilmeeltään se on hyvin totinen ja tosikkomainen. Kertosäkeitä tai kitarasooloja ei ole aseteltu mihinkään, missä niiden ei pitäisi oppikirjan mukaan olla. Rytmisiä miinoja jaellaan taajaan turhanpäiväisinä näyttöinä kollektiivin kyvyistä.
Tajuan vähemmälläkin.
