Redlightia käy sääliksi. Marseillelaisnelikko työstää musiikkiaan suurella indiesydämellä ihanteisiinsa ja itseensä uskoen. Soitosta välittyy hartaus, sävellyksistä halu koskettaa. Tunnelmistakaan ei tingitä. Silti veteraani-ikää lähentelevällä yhtyeellä on ongelma: sen kappaleet eivät nouse liitoon oikein millään.
Jähmeän vaikutelman pohjasyytä on vaikea jäljittää. Muodollisesti kaikki on kunnossa, mutta samaan aikaan toivomisen varaa löytyy sieltä täältä. Post-punk-revivalistinen estetiikka mallintuu pinnallisesti, äänikerrokset jäävät erilleen ja harteikkaammista iskuista puuttuu voima.
Tuotantokin on huteraa: muusikot on ajettu kapeille tonteille, joilta käsin he hapuilevat hätäillen toistensa suuntaan. Erityisen yksin on laulaja-kitaristi Londres. Hänen kapeankarhea tulkintansa ei riitä täyttämään melodioiden avaamia tiloja.
Yhtyeen varhaiseen tuotantoon verrattuna Homeworks on linjakas ja melankolinen kokonaisuus, joka pyrkii valloittamaan tunkeilemattomalla charmillaan. Levy kuitenkin tyytyy lähtökohtiaan valjumpaan olemukseen. Monesti vaikuttaa siltä, että Redlight tunnustaa osaamisensa rajat ja pyytää kuulijaa täydellistämään musiikin mielessään.
Laulut ovat parhaimmillaan hyviä. Siksi toteutuksenkin olisi toivonut onnistuvan.