Arvio: Saimaan upea Vol. 7 on kirkkaasti tämän ajan parasta kotimaista popmusiikkia

Keväällä julkaistua Saimaa Vol. 6 -levyä seuraa jatko-osa Vol. 7. Albumiparista on vaikea lausua mitään yksitellen. Ei siksi, että kokonaisuus fragmentoituisi, vaan koska Vol. 6:n ylisanoja ei ole hedelmällistä uudestaan toistaa. Vol. 7 erottuu kaikesta muusta ympärillään luoden kirkkaasti parasta kotimaista poppia ajassaan.
Saimaata on kaikessa arvostuksessaan myös arvosteltu juuri poikkeusluontoisuutensa kautta. Bändi näyttäytyy jonkinlaisena asteikon ulkopuolisena huijariutena. Asenteet härmistyvät huumorimusiikin, ironis-nostalgisen asenteen tai megalomaanis-päättömän sekoilun syytöksiin. Että jotenkin se ei olekaan kyllin aidosti se uusi PMMP tai Ultra Bra.
Saimaassa on paljon asioita, jotka tunnistan rehellisen pölvästeiksi, tarkoituksellisen sinisilmäisiksi, kertaustyylisiksi, pikkuvanhoiksi, mikkoalatalomaisiksi tai puhtaasti rock-teatterin troopeiksi. Mutta jos tulos on niin paljon laadukkaampi, sävelletympi, sovitetumpi ja kaunokirjallisesti riimitellympi kultakauden rockin, progen ja eritoten iskelmän kolmikannan palautus kuin mikään Mökkitie-tuotanto S-marketin soittarilla, ei vertailussa ole mieltä. Ja juuri tämä levy kuuluisi suomalaisuudessaan sinne Ässään soimaan ilman häpeän häivää.