Jatkuva sutkutus ja hutkutus ovat johtoajatukset, joita Matti Mikkola on soveltanut Saimaaorkesteriin, joka kurottaa tuplaliven mitalta loputtomaan soittoeuforiaan. Suureksi pyörteeksi kiertyvän konsertin osiot on tallennettu Oulun Musiikkijuhlilla, Helsingin Teurastamolla sekä Ikaalisten Bar NoNamessa. Kolmetoista muusikkoa uppoutuu paikasta riippumatta yhtä hekumallisesti yhteissoittoon ja vuorojamitukseen. Saimaa riisui musikaaliset ja sovitukselliset pakkopaitansa hakeutuessaan Pepen, psykedelisen multiviihteen, Urheilu-Suomi-scoren sekä Pyhimyksen kautta vapautuneempaan mutta hallittuun jazzin, progen sekä klasarin kimaraan.
Loputtoman sutkutuksen jokainen osio huipentuu itsessään, joskin R. Straussin popularisoitu Zarathustraintro ja Sibeliuksen Karelia-sarjan sirkusmarssimainen Intermezzo ovat lähinnä velmuja vahvikkeita. Dingon Levottoman Tuhkimon yli vartin jamiseikkailu ei tunnu enää hienostuneelta vitsiltä, vaan se nousee melkeinpä upeimmaksi teosjalosteeksi. Kärjen Lentävä kalakukko -masurkka menettää livenä hieman viehkon koneellista Kraftwerk-sävytystään. Fela Kutin, Hancockin ja Deodaton briljantit afro- funk-jazzit saavat rinnalle hienot muistumat Benny Goodman -swingistä sekä Allmanien Elizabeth Reedistä latinojazz-korostuksineen. Sutkutuksen syvin olemus kirkastuu.
