Nykymusiikkia sähkökitaroilla esittävä kvartetti on edennyt neliosaisen julkaisusarjan kolmanteen osaan. IIIlevy kiteyttää hyvin nykymusiikin keskeisen ongelman: säveltäjistä on tullut käsitetaiteilijoita. Tämän yksi luonnollinen seuraus on se, että melodisten teosten säveltäminen koetaan nykyään liian ”helpoksi” ratkaisuksi. Sitä se ei tietenkään ole.
Levyn avaava, Pauli Lyytisen säveltämä Särmiö ei ole helppo teos perinteisessä mielessä, mutta se on III-levyn traditionaalisin ja myös paras biisi. Sävellys luotaa harmoniaa jazzmaisten, polyrytmisten arpeggioiden kautta ja polveilee psykedeelisesti loppuun asti. Sen jälkeen sukelletaan syvälle avant-garden mustaan aukkoon. Sergion Castrillónin 12 Miniaturesissa, Hafdís Bjarnadóttirin Hyrnan IV:ssa ja Juhani Grönroosin Orb-kappaleissa korostuvat enemmän erikoiset soittotekniikat kuin melodisharmoniset tapahtumat, jos sellaisia niissä edes on. Ero Sonic Youthin kaltaisten no wave -bändien luomaan improvisoituun meteliin on hiuksenhieno.
Sähkökitarakvartetin missiona on ”moninaisten ainesosien yhteen sulauttaminen ja uusien, vielä hahmottumattomien yhdistelmien ja ilmaisumuotojen etsiminen”. Se on kunnioitettava tavoite, mutta livenä toimiva resepti on vaikeampi saada toimimaan levyllä. Kalle Kaliman humoristinen Ajan haju palauttaa käppäisine ”heavyriffeineen” asiat raiteilleen.
