Nykymusiikkia esittävän Sähkökitarakvartetin neliosaisen julkaisusarjan toinen osa on kiehtova, edeltäjäänsä seesteisempi ja ehkä helpommin lähestyttävä.
Levyn avaa Marja Ahdin säveltämä ja kitarakvartetin riemastuttavan romuluisesti käsittelemä The Threshold. Teoksen alku tuo mieleen Jimi Hendrixin Axis: Bold As Love -levyn ensimmäiset nuotit ja kitaran huiluäänet muodostavatkin levyllä jonkinlaisen soonisen punaisen langan. Louhiva ote sekä sen onnistunut studiotaltiointi, hiukan vieraannuttavana vire ja taitavasti käytetty tila luovat kiehtovan atmosfäärin, joka tavoittaa jotain sähkökitaran perusolemuksesta: puupölkky, johon on kiinnitetty magneetteja ja metallilankoja. Soundi on karu.
Lauri Hyvärisen Tropes on levyn väkivaltaisin ja eniten tilaa vievä teos.
Puoliväliin saakka se nousee vääjäämättä kunnes hajoaa aivan upeaan akordiin ja rauhoittuu huiluäänien pariin, palatakseen alun äänimaisemaan, mutta staattisemmin ja vähemmän väkivaltaisesti.
Levyn päättää Clara de Asisin huiluääniin vahvasti noojava Everyday Less, Less Everyday muistuttaa Ahdin teosta, mutta on harmonisesti sopuisampi ja ammentaa loppua kohden sähkökitaran perinteistä enemmän kuin mikään kummallakaan levyllä tähän saakka. Kuulostaa vielä minimalistisemmalta Earthiltä… tai kirkonkelloilta.
