Kotimainen progerock- ja metallitoimija tarjoilee neljännellä albumillaan kiharaista kolmosta suoraviivaisempaa otetta. Meno on virtaviivaista ja tuo monin paikoin mieleen esimerkiksi Fates Warningin. Omaakin näkemystä on selkeästi mukana, ja osan miehistöstä tausta klassisessa pikametallissa tuo mukaan napakkaa jäntevyyttä.
Ilmeisesti pitkähkön tuotantoprosessin myötä albumille on kuitenkin ilmaantunut jonkin verran tason heittelyä, eikä pakettia voi luonnehtia aivan tasalaatuiseksi. Useamman laulajan käyttö on mukavasti vaihtelua tuova elementti, mutta samalla se levittää ilmaisukirjoa kenties tarpeettomankin laveaksi. Albumin päättävä pitkä instrumentaali Nucleus on esityksistä vaikuttavin, vaikka on kattauksessa muitakin väristyksiä aiheuttavia osumia.
Subspace Radion lähestymistapa progerockiin on tällä haavaa hillityn selkopiirteinen. Tarpeetonta soitannollista elostelua, itsetarkoituksellista kikkailua tai epämääräistä korkealentoisuutta ei tarvitse sietää. Pitkähköihin biiseihin on siunaantunut tarttuvuuden lisäksi aimo annos järjellisyyttä, joten levy on epätasaisuudestaan huolimatta oikein hyvä.