Albumimittainen ensikosketus Taylor Swiftiin ei olisi voinut olla huonompi. The Fate of Ophelian viekas pop herätti mielenkiinnon, mutta sitä seuraavien yhdentoista kappaleen aikana jouduin kysymään toistuvasti: onko tämä sitä Taylor Swiftiä, jota sadat miljoonat ihmiset kuuntelevat?
Aloin käydä Swiftin tuotantoa läpi käänteisessä järjestyksessä ja sain kysymykseeni vastauksen. Pian olin vuonna 2020 julkaistujen Folkloren ja Evermoren lumoissa. Jopa viimevuotinen mielipiteenjakaja The Tortured Poets Department sisälsi vereslihalla kirjoitettuja, todella hienoja kappaleita, jotka saivat ymmärtämään swiftaajia.
Palattuani The Life of a Showgirlin pariin levy tuntui vieläkin tyhjemmältä. Ihan kuin Swift olisi kirjoittanut klikkiotsikoita musiikiksi. Jokainen kappale on jonkinlainen muka-nokkela näpäytys tai silkkaa haihattelua. Sekaan ei ole edes yritetty kirjoittaa kiinnostavia melodioita. Kiehtovista kokonaisista kappaleista puhumattakaan.
Välillä sanotaan, että kaikki nykypop kuulostaa samalta. Jos Swift olisi yhtä kuin The Life of a Showgirl, hän olisi täydellinen esimerkki vahvistamaan tätä näkemystä. Onneksi albumi on Swiftiltä ”vain” raju yksittäinen rimanalitus.
