Levyarvio: Uusi albumi 16 tunnin varoitusajalla – Taylor Swift vaihtoi valtavirtapopin indie-folkin estetiikkaan

Arvio julkaistu Soundissa 7/2020.
Kirjoittanut: Tomi Nordlund.

Arvio

Taylor Swift
Folklore
Republic

Popstara Taylor Swift yllätti heinäkuussa julkaisemalla uuden albumin vain 16 tunnin varoitusajalla. Yllätyksellistä on myös levyn sisältö: Folklorella artisti siirtyy valtavirran popista kohti indie-popin ja -folkin estetiikkaa.

30-vuotiaan Swiftin kahdeksas albumi täyttyy pianon ja kitaran ja pehmeiden elektronisten kudelmien täyttämistä tunnelmapaloista. Levyä on työstetty koronakevään ja -kesän mittaan The National -yhtyeen Aaron Dessnerin kanssa.

Swiftin miellyttävä ääni sopii täsmäohjatun radiopopin lisäksi myös introvertimpaan materiaaliin. Folkloren yleissoundi on minimalistinen mutta samalla sopivan täyteläinen.

16 biisin ja yli tunnin mittaan venytetty albumi olisi vielä parempi tiiviimpänä, mutta sillä riittää ajattoman upeaa musiikkia. Bon Iver -yhtyeen Justin Vernonin kanssa laulettu Exile on pakahduttavan komea balladi. Melodioissa kylpevä August henkii aistikkaan nostalgisesti loppukesän romantiikkaa. This Is Me Trying taas on alakuloballadien aatelia.

Swiftin lähestymistapa genreen on hivenen kliseinen, mutta paha levystä on enempää motkottamista löytää. On hienoa, että Swiftin kaltainen supertähti on innostunut tekemään tällaisen “kokeilun” urallaan. Kriitikot ovat jo sulaa vahaa, ja hurjien striimilukemien perusteella uusi suunta kelpaa faneillekin.

Lisää luettavaa