Yann Tiersenin tupla-albumi tuntuu alkuun liian suurelta järkäleeltä käsittää.
Ensimmäisen levyn Rathlin from a Distancen musiikki on kovaa, ja pienistäkin elementeistä kasvavat valtavat teokset vievät kaiken tilan ajattelulta. Niinhän onnistuneella meditointihetkellä on ilmeisesti tapana. Toisteisten ja kylmien moduulien välistä on aistittavissa surua, ehkä vihaakin. Tunteet vaikuttavat kumpuavan valloillaan olevasta levottomasta maailmantilasta.
Vaikka tunnelma käy eittämättä liian raskaaksi, Tiersenillä on taito sovittaa kappaleidensa osien sisään rytmivaihteluita ja kiinnostavia vivahteita. Taajuudet, rytmiset elementit ja niiden sisäinen toiminta keskenään pitävät mielenkiintoa yllä. Levyn lauluosuuksista vastaa Émilie Quinquis. Etäisen laulun tarpeellisuus kokonaisuudessa jää itselleni kuitenkin kysymysmerkiksi.
Kakkoslevy The Liquid Hourissa valo alkaa kajastua läpi. Kuulijalle tulee tilaa prosessoida ja levähtää. Soolopianokappaleet ovat yksinkertaisesti kauniita. Niistä välittyvä suru ja lempeä ilmaisu hengittävät, ja ajan merkitys katoaa jälleen hiljalleen – meditaatio saa jatkua ja jatkua.
Rathlin from a Distance | The Liquid Hour on täysosuma kuulijalle, jota oman olemassaolon ja äänimaisemien monikerroksisuuden havainnointi ihastuttaa.