Panteraksi Panteran paikalle on haviteltu läpimurtoalbumi Cowboys From Hellistä (1990) lähtien. Samoilla eväillä, pelkästään Panteran ilmeisimpiä puolia hyödyntäen, perille ei ole päästy eikä päästä nytkään. Ruotsalainen Death Destruction ryöppää raskassoundista ja vihaista metalliaan hardcoremmin kuin esikuvansa, mutta huuto ja muutaman nuotin paksunahkaiset tönkköriffit osoittelevat vahvasti Panteran suuntaan.
Mistään toivottomasta porukasta ei ole kyse, sillä bändissä mekastaa miehiä Dead By Aprilista, Evergraysta ja Hammerfallista. Kuin vakuudeksi, osaavuutta korostaakseen ja levyn elävöittämiseksi, debyytti on nauhoitettu kokonaan livenä ilman päällekkäisiä kerrostumia. Pystyvyydestä huolimatta debyytille käy niin kuin tällaiselle louhintametallille usein: levy menee tukkoon, kun ympärillä on pelkkää rautaromua ja umpikalliota.
Bändi nimittää itseään ”ZZ Topiksi steroideissa”. Debyytin kuultuani olen vakuuttunut, että pelkkä ”steroideissa” riittää kuvaamaan tätä pullistelua.