DEATH DESTRUCTION: II

Arvio julkaistu Soundissa 4/2014.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

DEATH DESTRUCTION
II
Sony

Ei liene kummallista, jos Death Destructionin metalcoren lomassa pulputtavia vaikutteita on haettu Dead By Aprilin, Hammerfallin ja Evergreyn suunnalta. Bändin ensimmäisellä kokoonpanolla kun oli kokemusta näistä kaikista.

Bändin omaa nimeä kantanut debyytti (2011) oli hämmästyttävän vaisu esitys kokeneelta porukalta. Nyt yhtye on koittanut avata möykkyään, mutta ensimmäisillä kuunteluilla bändi ei vakuuta. Death Destruction raapii raskasta ja jykevää riffiä, joka ei anna armoa. Bändin leka lyö päähän edelleen liian voimakkaasti. Vasta aikain päästä kappaleiden joukosta voi aistia nyansseja, joiden sankariksi kohoaa erityisesti kitaristi Henrik Danhage. Välipalat jäävät kuitenkin laihaksi lohduksi, sillä bändi jyrää pian taas kaikki herkkupalat alleen. Bändin jäsenten taustoihin nähden myös kappaleiden sisältö on kovin vaatimaton ja harmaa, vaikka muotokielen bändi hallitseekin.

Death Destructionin II on päällisin puolin uljaan kuuloinen, mutta pelkkä taituruus ei riitä nostamaan bändiä huipulle. Hyvälle säveltäjälle olisi edelleen kysyntää.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa