Dxxxa D on suomalaisen räpin saralla täysin oma juttunsa – surrealisti ja standup-koomikko, jolla on uniikki ja omintakeinen flow. Eikä hänelle ulkomailtakaan ole kovin helppo vastinetta löytää. Hän voisi olla Reggie Wattsin pimeä puoli tai skarpimpi Ol’ Dirty Bastard.
Olen vuosien varrella kuullut Dxxxa D:tä monissa konteksteissa lappilaisesta Anno Fallosta Runkkarin tie -omakustannelevyyn ja Nukkehallituksen freejazz-konsertteihin, mutta Hzzztin kanssa tehdyillä levyillä hänen ajatuksensa saavat tilaa ja pääsevät oikeuksiinsa. Minimalistista, joskus lähes pelkistä rutinoista koostuvaa konetaustaa on tällä kertaa maustettu runsaalla kitaralla, joka ammentaa lähinnä klassisesta rockista. Kontrasti on hieno.
Dxxxan ja vierailijoiden verbaalinen ulosanti on se, mikä vie homman surrealismin puolelle. Kyse ei kuitenkaan ole mistään Dalin tyylisestä fyysisestä todellisuusvääristymästä vaan David Lynchistä. Dxxxan kohdalla en tiedä säikähtääkö vai nauraa, kun joku yrittää työntää eestiläistä kaljatölkkiä suomalaiseen pullonpalautuskoneeseen.
Kaksikon levyistä tämä on ehyin kokonaisuus, vaikka ei ehkä sisälläkään yhtä pomminvarmoja one-linereita kuin Sydänten taksikuski.