Niin sanottua kuvitteellisten alueiden kansanmusiikkia on tehty pitkään. Usein asialla ovat olleet eri kulttuureista joko opiskelun tai harrastuksen kautta innostuneet muusikot. Ja vaikka toiminnalle onkin keksitty uusia nimikkeitä, kyse on samasta asiasta, jota parisenkymmentä vuotta sitten alettiin kutsua maailmanmusiikiksi.
Virkistäviä näkökulmia genreen avaavat yhdysvaltalaisten Tuataran ja Beirutin kaltaiset kokoonpanot, joiden takaa ei löydy etnomusikologeja, vaan rock- ja popmuusikoita. Vastaavasta kasvualustasta versoo tamperelainen Hasputri, ja juuri siitä syystä yhtyeen fuusio soikin niin tuoreena. Jos bändin toisen kitaristin juurilta löytyy muun muassa Kohu-63, on ote tekemiseen automaattisesti jotain muuta kuin ortodoksista vanhan kierrätystä ja tyylillisen puhtauden vaalimista.
“Pispalan Tuataran” instrumentaalisessa näennäisetnossa lyövät anarkistisesti kättä bluesahtavan rehevät saksofonikulut, härskit twang-kitarat ja muut länsimaisen rytmimusiikin puolelta tutut ainekset. Niinpä esikoisalbumin äärellä nousevatkin mieleen pikemmin varhaisen Tortoisen postrock ja loppuaikojen Laika & The Cosmonautsin moniruokaisuus kuin esimerkiksi Piirpauke. Ja hyvä näin.