Jessellä on imagonrakennus hallussa. Sitä ei voi kieltää kukaan. Ikuisen Vapun Aukion elämänmenoa karrikoivat nuoret miehet amisviiksineen soittamassa ”vankilaelektroa” ja hehkuttamassa Totoa on ainakin hetken ihan kantava juttu. Ja läpi se on mennyt. Jesse on ehdottomasti tämän talven ja alkavan kevään hypebändi numero yksi.
Mutta entäs se musiikki? Se jää usein sivuseikaksi, kun hälinä bändin ympärillä saavuttaa kriittisen massan.
Jessen tapauksessa potentiaalia löytyy, joten läppää ei ole rakennettu ihan tyhjän päälle. Ei tätä debyyttiä silti voi ihan täysosumaksi laskea. Sävellyspuolella ytyä riittää, biisinä vain Lihis alkaa toistuvalla kuuntelulla rassaamaan. Soundikin on aika hyvä, ainakin sellaisten keskitempoisten ja melodisten, hiukan miamiviceahtavien palojen kohdalla. Ongelmaksi nousee se, ettei mopoon saada lisää pärinää tunnelmaltaan ärjympien palojen kohdalla. Esimerkiksi Riffin tai Prätkän kaltaiset biisit tarvitsisivat paljon enemmän säröä yläpäähän ja potkua bassoon. Ja miksi ei säröä sinnekin?
Lisää räkää näkkileiväle, kuten eräs päätoimittaja minulle kerran sanoi. Nyt tuntuu, että Jesse voisi lähteä kovempaakin.
