JESSE: Tum Tum Tum

JESSE
Tum Tum Tum
GAEA

Helsinkiläisen Jessen puolentoista vuoden takainen debyyttipitkäsoitto Kaikki! pinttyi mieleen pikemminkin tapahtumana kuin musiikillisena voimannäyttönä. Sepitteelliset renttapelletoverukset Kalifornia-Keke ja Stiletti-Ana ironisine viiksineen ja referensseineen herättivät pöhinää eritoten nuoressa aikuistossa, jolle Jessen huono maku oli kiva tsoukki. Itse levyn vastaanotto oli kuitenkin nuivanpuoleinen. Tämänkin lehden sivuilla Jessen elektroon kaivattiin lisää säröä ja räkää.

Tum Tum Tum -levyllä Jesse soi – jos ei kovin räkäisenä – ainakin entistä vivahteikkaampana. Kovin viettienergisestä tai ronskista jytkeestä ei Jessen kohdalla ole vieläkään kyse, vaan Keke ja Ana laventavat ilmaisuaan toisaalle. Analogisen syntikkakeimailun ja bassotuhinan lomasta pukkaa mielleyhtymiä hypnoottiseen krautrockiin ja, kiitos siellä täällä soivien kitaroiden, jopa klassiseen rockiin.

Tum Tum Tum ei kuitenkaan tömähdä ihan täysillä. Se kärsii vienosta skitsofreniasta, joka syntyy pyrkimyksestä tasapainoilla muskeliuskottavan elektron ja näkemyksellisemmän, polveilevan ilmaisun välillä. Toivoisin poikain kallistuvan jälkimmäiseen suuntaan.

Soundi sai Kalifornia-Keken langan päähän kommentoimaan tuoretta Tum Tum Tum -levyä.

Olette ehtineet jo keikkailla muutamaan otteeseen uuden levyn ilmestyttyä. Miten uudet kappaleet on otettu vastaan?

– Mielestäni tosi hyvin. Levynjulkkarikeikkamme Helsingin Korjaamolla oli ehkä paras keikkamme toistaiseksi. Siellä soitimmekin pidempään kuin koskaan eli puolentoista tunnin keikan. Kappaleet on otettu hyvin vastaan, ja ihmiset tuntuvat tuntevan niitä.

Mihin suuntaan Jessen musiikki on kehittynyt?

– Ainakin juurevampaan suuntaan. Kun tulee esiin jollain tietyllä soundilla, niin tulee ikään kuin paine päästä siitä pois. Vaikutepiirimme onkin laajentunut. Tällä levyllä kuuluu kraut ja country. Vastaisuudessa Jesse voi olla ihan mitä me halutaan.

Jesseä tavataan kehystää ironian ja huumorin kautta. Mitä huumori teille merkitsee?

– Ainakin mulle se merkitsee tosi paljon – jo ihan mielenterveyden kannalta. Huumorinkin voi ottaa niin monella eri tavalla. Ei se kuitenkaan ole meidän koko pointti.  Se on pikemminkin sellaista Huckleberry Finn -tyylistä kujeilua ja velmuilua.

Joko seuraavalla Jesse-levyllä jompikumpi teistä äityy laulamaan?

– Vielä ei ole ollut siihen tarvetta. Historia on osoittanut, että monet hienot biisit ovat instrumentaaleja. Ehkä sitten jos musiikki alkaa oikein huutaa sitä, niin sitten lauletaan.

Mikä on suosikkipaikkasi Helsingissä?

– Se voisi olla Lenin-puisto. Se on hämäräperäisyydessään hieno ja kiehtova.

Teksti: Timo Harjuniemi