KEB´ MO: Peace… Back By Popular Demand

Kymmenkunta vuotta sitten Keb' Mo'ta juhlittiin mustan country bluesin uutena airuena, koska hän esiintyi yksin slide-kitaran kera. Myöhempi tuotanto kuitenkin paljastaa miehen enemmän kalifornialaisen singer/songwriter-perinteen jatkajaksi, lähemmäs James Tayloria kuin Robert Johnsonia, vaikka ulkonäöltään muistuttaakin jälkimmäistä. Jos tässäkin slideä vetävän Mo'n soundi on ollut turhan siisti minun makuuni, niin lyriikoillaan hän on puhutellut.

Länsirannikon studiomuusikoiden kerman kanssa toteutettu, kevyesti soulahtava Peace ei leiki kuurupiiloa, vaan vetoaa ihmiskuntaan, erityisesti USAan, suoraan peiliin katsomisen ja käytöksen muuttamisen tarpeesta.

Mukana on vain yksi oma biisi, presidentille osoitettu Talk. Muut ovat 60/70-lukujen komeimpia rauhanlietsontanumeroita, kuten Buffalo Springfieldin For What It's Worth, Rascalsin People Got To Be Free, Marvin Gayen What's Happening Brother, Nick Lowen (What's So Funny 'Bout) Peace, Love & Understanding ja Lennonin Imagine. Dylanin The Times They Are A-Changing menee pelkän pianon säestyksellä vähän pinnistäen.

Levyn idea on hieno ja toteutus pääsääntöisesti niin hyvä, että Peace voi hyvinkin nousta listoille. Se tekisi nyt terää.