Tamperelainen Kohu-63 oli aikoinaan punkbändin täydellinen perikuva. Se ärsytti tahallaan, vastusti kaikkea eikä pelännyt kovassakaan paikassa. Sen lisäksi se oli yksi aikansa tiukimmista alan bändeistä. Kuten vaikkapa Jouko Aaltosen Punk – tauti joka ei tapa -dokumentista käy ilmi, Kohu-63 toimii yhä edelleen. Silti Arto ”Lättä” Hyytiäisen johtama yhtye ei ole syyllistynyt jojomaiseen comeback-liikkeeseen, vaan on toiminut itsenäisesti tehden mitä tahtoo riippumatta siitä, kuinka paljon maailma on 25 vuodessa muuttunut.
Mutta onko se muuttunut? Kohu-63 esitti äänekkään vastalauseensa muun muassa korruptoituneista poliitikoista, poliiseista, kulttuurieliitistä, sodasta, uskonnosta ja väkivallasta. Aiheet ovat edelleen aivan yhtä ajankohtaisia. Turhautumisen välineenä oli raivokkaasti potkiva suomipunk, joka Kohu-63:n parhaalla levyllä, suomihardcoren tarunhohtoisena vuonna 1982 ilmestyneellä albumilla Lisää verta historiaan, oli ottanut askeleen ankarampaan suuntaan. Se oli sama kehityskulku, jonka kävi läpi muun muassa Rattus, joka Kohujen tapaan levytti Pokolle.
Levytykset 81–86 niputtaa Pokolle tehdyt kaksi singleä, yhden mini-lp:n sekä mainitun albumin. Paketti olisi viiden tähden arvoinen, jos ensiluokkaisen biisimateriaalin tueksi olisi hankittu perusteellisempaa informaatiota kuin oletettavasti saatesanoiksi tarkoitettu ex-kitaristi Juhani ”Simo” Salmisen päämäärätön horina.