”Sillä meil on jotain mitä niil ei oo, se on ei mitään!” Juoppopunkin lippua ylpeänä heiluttava Korkkivika päivittää Ratsian iskulauseen sopivan alakuloiseksi hulttioelämän ylistykseksi.
Ollaan vaarallisen kusilammikon ympärillä, että päihteiden käytöstä inspiraationsa saava musiikki kääntyisi tyhjänpäiväiseksi rallatteluksi. Korkkivian kappaleet ovat todellakin simppeliä kauraa ja vaikka laulumelodioista tulee toistuvasti mieleen toinen päihteistä laulava punknimi Kakka-hätä 77, kannetaan hommaa tietynlaisella itsekunnioituksella. Ihmis- ja omanarvontunto se on spurgullakin, tuntuu yhtye viestittävän.
Soitto soi riittävän suurpiirteisesti ollakseen uskottavaa lajissaan mutta riittävän skarpisti, että sitä jaksaa myös toistuvasti kuunnella. Vasta loppuun säästetyssä nimikappaleessa mylvitään sympaattisesti sössöttäen. Keikallahan bändi on ehdottomasti parhaimmillaan keskivahvassa muusissa.
Sama veitsenterällä eläminen näkyy myös teksteissä, jossa sanoilla näsäviisastelu on juuri sitä samaa luokkaa, joka sopivalla hetkellä takaa kyydit niskaperseotteella Kisahallin putkaan, niin kuin bändi itsekin hienolla avausraidalla Muoviruusuja laulaa. Piritorin sheikki arvostaa katujen sankareita kuten Facebookin Puliukkojen mytologisointiryhmässä konsanaan.
