”Mä joka päivä töitä teen / joka ainoa aamu seitsemäksi meen…” Duuni=antabus -biisin tuttu sulosointinen intro vaihtuu suvereenisti vinettopunkeroon. Korkkivika jatkaa toisella Tunti aamuun -pitkäsoitolla ajelehtimista ahdistavasta tilanteesta toiseen. Riimeissä on yllin kyllin kyynisyyttä sekä pikimustaa huumoria. ”Minkä nuorena oppii se vanhana sut tappaa” tylytetään kappaleessa Tyhjien tölkkien varjot. Päivätyö on tietenkin perseestä ja pomot mulkkuja. Jatkuva mehukatin ryystäminen ja pillereiden nieleminen ruokkivat sosiaalisia pelkoja, mutta so what? Yhteiskuntakelpoinen elämä on rokupunkkarin pahin uhkakuva.
Moitteettoman soitannon sekaan on heitelty koukuttavia tiluliluja ja melodioita. Solistin karu ja pakotetun kuuloinen lauluäänikin natsaa tyyliin. Bändi on löytänyt eittämättä faninsa, jotka jaksavat kuunnella albumin ralleja loputtomiin. Itselle kurjuutta ylistävä junttipunkmeininki tuottaa laskuhumalan jo puolivälissä. Vaikka levyn kuuntelu on suht vaivatonta, se ei anna oikeastaan mitään uutta. Isoin ylläri koittaa lopuksi mainion Pogues-henkisen juomalaulun Samaan stobeen muodossa palauttaen hymyn naamalle.
