Kun yhtye alkaa kuulostaa instituutiolta, kyseessä on merkittävä saavutus ja kuolinisku yhdellä kertaa. Jos musiikki on ”taattua XYZ” -meininkiä, se on fanille ilouutinen ja asiaan vihkiytymättömille varoitustarra. Halutaanko näihin bileisiin uusia juhlijoita? Patterson Hoodin luotsaaman Drive-By Truckersin uuden albumin järjestysluku on 14 ja se kuuluu. Johtuen historiasta yhtyeen parissa tiedän, että musiikillisen ennalta-arvattavuuden ensivaikutelman yli pitää puskea ja astua sisään Pattersonin ja kitaristi Mike Cooleyn hirtehisen lyriikan syleilyyn. Ajattelevan ihmisen baariyhtyeillä on tämä ominaisuus: musiikki ei ole koskaan niin streittiä miltä se kuulostaa.
Kielellisesti rehevän ja soiton puolesta keskitempoisen rautaisesti roikaavan neilyoung–fiksucountry southernrock-fuusion seassa soi kuitenkin kipeä kysymys: bändistä on nykyisellään helppo pitää, mutta voiko siihen oikeasti rakastua? Forged In Hell And Heaven Sent -laulussa vierailevan Margo Pricen lauluharmonioista nautiskellessa mietin: pitäisikö tätä lisähappea olla enemmän?
Drive-By Truckers -ummikon kannattaa kääntyä suosiolla aiemman tuotannon puoleen ja tarttua vaikkapa Lynyrd Skynyrdin tarinan ympärille rakentuvaan Southern Rock Opera -eepokseen (2001). Karu totuus on se, että bändin luova liekki hehkuu siellä paljon kuumempana.
