Georgian ja Alabaman ryhdikkäimpien poikien rockrykmentti tempaisee 12. albuminsa tyynesti samalla Holidays In The Sun -riffillä käyntiin kuin Sex Pistols Never Mind The Bollocks -klassikkonsa. Sama kirjaimellinen tyyneys pätee koko kiekkoon, joka sisältää rauhallisen rennolla luomuotteella skulatun setin ytimekästä rockia. Drive-By Truckers ei imitoi ketään, mutta ei myöskään peittele viehtymyksiään. Kitarakuvioitakin selvemmin eri lauluissa kaikuvat Neil Youngin, Roger McGuinnin tai Willie Nelsonin äänenpainot, eivät hallitsevina vaan luonnollisina osina elävän americanan soundia.
Alkuperäisjäsenistä Patterson Hood on toiminut pääasiallisena sävelniekkana, mutta nyt myös Mike Cooley on tehnyt ja laulanut lähes puolet erinomaisesta kappalemateriaalista. Kummaltakin löytyy sovellettua punk-särmää tehdä ivallista pesäeroa etelävaltiolaiseen konservatismiin, mutta myös myötätuntoa keski-ikäisen elämän menestyksen ja menetysten hetkille. Kahdessa viikossa purkitettu English Oceans purkaa miehistövaihdosten ja kolmen vuoden levytystauon inspiroimat paineet onnistuneesti runsaaseen ja elinvoimaiseen materiaaliin. Keskittynyt sessio kuulostaa selvästi paremmalta kuin taannoinen, aiempia vuosia 1998–2009 levottomasti kuitannut kokoelmalevy.
