Etelä-Lontoosta tuleva viisikko Shame aloittaa uuden rockvuoden ilahduttavan vakuuttavasti. Täysimittainen ensialbuminsa ei nimestään huolimatta ylistä ketään eikä levyn kannessa bändin jäsenten sylissä poseeraavien pienten porsaiden söpöyskään kuvasta levyn sisältöä. Vasta vähän aikaa sitten teini-ikänsä jättäneet kaverit tarttuvat post punk -vaikutteiseen kitararockiin samalla vimmalla kuin vielä hiukan nuorempi The Strypes rhythm & blues -traditioon omalla Snapshot-debyytillään.
Vitkastelematta äänitetyllä Songs Of Praisella Shame on röyhkeä ja häpeämätön itsensä. Äänekäs, arvaamaton, välillä epämukavuuden rajoille saakka räiskyvä ja brutaali niin soitossa kuin lyriikoissa. Laulusolisti Charlie Steen sylkee asiansa kipakan pidättelemättömästi kuin nuori Joe Strummer tai The Fallin vast’ikään edesmennyt Mark E. Smith. Sean Coyle-Smithin ja Eddie Greenin täyteläinen kitarointi tyrmää heti voimariffin kera jyräävästä avauksesta Dust On Trial lähtien.
Shamen piittaamattomuus romanttisen rakkauden ja toimivien ihmisuhteiden perinteisestä auvoisuudesta käy ilmi pitkin Songs Of Praisea.
Shamen piittaamattomuus romanttisen rakkauden ja toimivien ihmisuhteiden perinteisestä auvoisuudesta käy ilmi pitkin Songs Of Praisea. Lievästi U2-soundisen kitaran siivittämällä One Rizlalla Steen tekee tylyn tunnustuksen. ”Well I’m not much to look at, I ain’t much to hear, but if you think I love you, you’ve got the wrong idea”. Tasteless jatkaa samoilla linjoilla. ”I like you better when you’re not around”. Ratkaisevan armoniskun antaa alle kaksiminuuttinen Donk. ”Well I’d like to pick you up, but I would rather watch you crawl”. Gold Hole voisi puolestaan saada lapsilta kielletty -leiman. Väkevät yhteiskunnalliset näkemyksensä Shame ilmaisee niin ikään pienen ihmisen näkökulmasta.
The Lick kertoo asiansa osittain puhuttuna ja Frictionilla Charlie Steen laulaa tavallista rauhallisemmin kitaroinnin huokuessa Echo & The Bunnymenin kaikuja. Songs Of Praisen päätteeksi Shame vakavoituu itsemurhan tehneen Angien kohtalon äärellä. Albumin pisimpänä raitana Angie välittää bändin herkkyyttä ja voimaa edellään kuultua pysäyttävämmin.
