Brittiräpin ihmelapsi Slowthain odotettu kakkosalbumi merkkaa vuosipäivää artistin katastrofaaliselle NME Awards -esiintymiselle. Turhautunut Slowthai nostettiin show’staan julkiseen tikunnokkaan ja levy onkin syntynyt siinä anteeksiantamattomassa, suurimmaksi osaksi sosiaalisen median ympäristössä elävän cancel-kulttuurinkeskiössä, jossa vajavaiset ja yksinkertaistetut käsitykset ihmisistä ovat muodikkaita.
Räppärin oikeaa nimeä kantava albumi alkaa rankoilla punk-rap- ja grime-tahdeilla sekä Slowthaille tyypillisellä energisellä machoilulla, ylimielisyydellä ja boastauksella, mutta sen b-osa sukeltaa syvälle miehen mielen syövereihin. Se esittelee uuden puolen artistista, joka uniikin verbaliikkansa kautta tutkii yksinäisyyden, identiteetin ja itsensä hyväksymisen teemoja. Itsereflektiota, sisäänpäin kääntynyttä aggressiota ja omaperäisiä syntaksirakenteita säestää rauhallisempi soundi, joka tukee vivahteikkaampaa omakuvaa. Kompleksinen taiteilija tasapainoilee ekstroverttiytensä ja introverttiytensä välillä ja julistaa sanomaa, että jokainen tekee virheitä, mutta hyödyllisin lopputulos on pysähtyä, ottaa askel taaksepäin, reflektoida, oppia ja kasvaa.
