Levyarvio: Suomijazz-tähdistön uutuus on suorastaan hekumaa – Ilmiliekki Quartet palasi ilman Emma Salokoskea

Arvio julkaistu Soundissa 5/2019.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

Ilmiliekki Quartet
Land Of Real Men
We Jazz

Ilmiliekki Quartetia voi hyvällä syyllä luonnehtia kotimaisen jazzin superyhtyeeksi. Sen riveissä vaikuttavat trumpetisti Verneri Pohjola, pianisti Tuomo Prättälä, basisti Antti Lötjönen sekä rumpali Olavi Louhivuori, jotka lukeutuvat nuoren polven kokeneisiin visionääreihin.

Vuonna 2002 perustettu kollektiivi voitti taipaleensa alkupuolella pohjoismaisen Young Nordic Jazz Comets -bändikilpailun, mikä toi aimo annoksen itseluottamusta. Kahden tasokkaan albumin (March Of The Alpha Males (2003) ja Take It With Me (2006)) julkaisun jälkeen yhtye lyöttäytyi yhteen laulaja Emma Salokosken kanssa. Kieli poskessa sorvatut pitkäsoitot Vi sålde våra hemman (2009) sekä Ligger du fortfarande i sängen! (2018) osoittautuivat varsin sympaattisiksi laulelmallisen jazzin runsaudensarviksi.

Virtaukset johdattelevat riemastuttavan vapaaseen svengiin, mutta tilaa haetaan myös pohdiskeleville kokonaisuuksille.

Land Of Real Menillä Ilmiliekki Quartet palaa kvartettipohjaisen hekuman pariin. Verneri Pohjolan, Tuomo Prättälän ja Olavi Louhivuoren rustaamat teokset kirmaavat eheään tapaan vivahteikkaissa tunnelmissa. Virtaukset johdattelevat riemastuttavan vapaaseen svengiin, mutta tilaa haetaan myös pohdiskeleville kokonaisuuksille.

On pakko ihailla yhtyeen rytmiryhmän notkeutta. Antti Lötjösen kontrabassovoimistelu ja Olavi Louhivuoren kalvotaiteilu noudattavat kekseliästä dynamiikkaa, josta ei pilkistä junnaavia elementtejä. Komppien päällä Verneri Pohjolan poikamaisen virnistelevät trumpettipyrähtelyt kuulostavat erityisen maukkailta. Tuomo Prättälän pianomelodiat raikastavat kahlitsematonta groovailua.

Levylle valikoidut lainakappaleet antavat ymmärtää, että Ilmiliekki Quartetilla on kyky sulauttaa muidenkin bravuurit bändille ominaiseen muottiin. Avantgardekonkari Laurie Andersonin mainion O Supermanin hypnoottisuus lyö kiehtovasti kättä yhtyeen jazz-ilmeen kanssa. Tony Scherrin ja Leslie Feistin sävellys Lonely Lonely puolestaan puhkuu aineksia aina haikeudesta kakofoniaan saakka.