Saduiksi avartuneet ja naivismiaan pelkäämättömät luontokuvat kuuluvat ruumiillisesti suomalaiseen folkiin. Silti Tuomas Palonen kulkee debyytillään poikkeuksellisen syvälle korven uumeniin. Päätösraidalla Paljon on kaunista mies höystää animistista luentaansa niin vuolaalla lajilistalla – haavoista koivuihin, pursuista kuismiin, siepoista hemppoihin – että mielessä häivähtää epäilys. Ei kai Palonen yritä typistää sanomaansa kuvastoleikiksi?
Onneksi hienosyisen hurmioitunut kokonaisuus pysyy muualla täydellisessä tasapainossa. Harput ja kitarat helisevät kuin verkkainen kesäsade, sovitukset samoavat sammalenpehmein askelin, ja Palosen rauhallinen ääni herättää keijumetsän henkiin. Täydellisimmilleen kerronta tiivistyy taiteilijan edetessä tulkintansa äärirajoille. Seesteisen maiseman ylle kohoavat Hämärä ja Tuulelle lauluni laulan ovat levyn pakahduttavimpia kiintopisteitä; kuvaelmia jotka tuntuvat niin liikkeenä kuin liikutuksenakin.
Parhaimmillaan albumi soi kuin 40 vuoden taakse kätkeytynyt aarre. Pekka Strengin mystiikasta ja Cumuluksen ilmavuudesta ammentavat laulut kuljettavat hellän päättäväisesti toiseen kaikkeuteen; keskelle jotakin kevyttä mutta silti konkreettista. Siellä musiikki paljastaa syvimmät salansa jokaiselle, joka uskaltaa seurata udun läpi juontuvaa auringonsädettä ja uskoa hennoimpaankin virvatuleen.
Tuomas Palonen, olet tullut tutuksi muun muassa Cosmobilen ja Kuparilinnan riveistä. Mikä sai sinut uskaltautumaan sooloartistiksi?
– Soololevyn tekeminen oli poltellut mielessä jo pitkään. Bändissä on ihanaa olla, bändi on kuin perhe. Mutta keski-iän lähestyessä alkoi tuntua, että on tullut aika lentää pois pesästä.
Levysi on tietoisen 1970-lukulainen. Mikä tuossa vuosikymmenessä inspiroi sinua?
– Olen löytänyt 1970-luvun alkupuoliskon vasta hiljattain. Se on jäänyt aiemmin koluamatta ja kuulostaa siksi tuoreemmalta kuin esimerkiksi 1960-luku tai 1980-luku, joita olen jo penkonut.
Sanoituksesi ovat luonnonläheisiä, jopa luontoa hengellistäviä. Kumpuavatko teemat musiikista vai jostakin syvempää?
– Kansanmusiikki ja kansanperinne ovat innoittaneet minua tällä levyllä. Kirjoitan musiikin aina ennen sanoja. Sanoitukset pyrkivät täyttämään jäljellä olevan aukon ja kuvaamaan sitä, minkä musiikki kertoo äänin. Mutta en tiedä kertovatko ne koskaan ihan samasta asiasta, tai täyttääkö musiikki vastaavasti sanojen jättämää aukkoa.
Mitä suunnittelet seuraavaksi?
– Haaveilen tekeväni highlife/afrofunk/afrobeat-tyyppistä musiikkia Nigeriassa syntyneen ystäväni Ike Chimen (joka oli Palosen tavoin ennen Kaveri Specialissa) kanssa. Lisäksi työlistalla on kokeellista kansanmusiikkia: olen käynyt kaverini kanssa yli vuoden ajan kaljalla suunnittelemassa tätä. Yhtäkään nuottia ei ole vielä soitettu.
Hannu Linkola