LIISANPUISTO: Liisanpuisto

"Mun kaupunki", varsinainen Helsinki State Of Mind, tiivistää onnistuneesti, mistä Liisanpuistossa on pohjimmiltaan kyse. Se on tarina kolmen jäbän perspektiivistä ja heidän kaupungistaan. Melankolisuudessaan Liisanpuisto iskee takuuvarmasti stadilaiseen tajuntaan persoonallisesta näkökulmasta huolimatta: "Helsinki rock city/sä teet sen helpoksi/Itämeren helmiä sä ja mä kumpikin/no jossain muualla oot ehkä Suomen Coolio/täällä joudut unholaan ku Maunulan muumio." Liisanpuisto on helposti ensimmäisiä aidosti suomenkielisiä levy-yhtiö-albumeita.
"Jos perustat on lahoja se panee kysymään/voiko niille rakentaa yhtään mitään pysyvää?" Liisanpuisto pysähtyy kysymään raivoisalla Pahat Jutut -raidalla, jolla yhtye perää oppirahoja kollegoiltaan. Kysymys ei kuulosta ontuvalta Liisanpuiston esittämänä, onhan Kallion triolla erinäisten projektien myötä takana jo kymmenisen vuotta hip hopin parissa.
Liisanpuiston debyytti ei silti ole läpikotaisin urbaania elämää, historiaa ja puristisuutta – myös tavanomaista, jopa puisevaa räppiläppää riittää. Esimerkiksi levyn päättävä Juhannuspäissään ei ole aivan kotonaan melankolisia sävyjä noudattavassa kokonaisuudessa. Samalla se kuuluu lyhyehkön levyn selkeästi heikoimpiin hetkiin.
Temaattisen levyn heikkous on Villen, Kolean ja Teesin Liisanpuiston riveissä suosimissa tyyleissä. Herrojen flow't ovat hämmästyttävän samankaltaisia konemaisen tarkan rytmityksen, orjallisten sisä- ja loppusointujen sekä monotonisen äänenkäytön vuoksi, mikä tekee osuuksista värittömän yksi-ilmeisiä. Kontrollin ja artikulaation yksipuolisuudesta huolimatta trion MC-vahvuus on energisessä läsnäolossa ja nälkäisyydessä, jotka hyökkäävät pintaan kollaaseista huolimatta.
Lisäämällä kirjoitusta, live-särmää ja nyansseja tuotantoon Liisanpuisto saattaa hyvinkin viedä tulkintansa katosta läpi seuraavalla yrittämällä.