Kokeellinen, moderni deathmetal karkaa useimpien yrittäjien kohdalla lapasesta jo ensimmäistä biisiä tehdessä, mutta tamperelainen Medeia onnistui jo kahden vuoden takaisella Quantum Holocaust World Dominationilla luomaan itselleen vallan hämmästyttävällä tavalla toimivan konseptin. Tuolla levyllä pienistä nyansseista koostuvat lyhyet rykäisyt etenivät niin paholaismaisella vimmalla, että niiden kieroutuneisuuden edessä oli pienen ihmisen pakko nöyrtyä. Mikäs siinä, kysehän tosiaan oli maailmanlopusta.
Cultin aika on, ymmärrettävästi, maailmanlopun jälkeistä. Medeian tapauksessa se tarkoittaa etenkin hienoista seestymistä ja siirtymistä huomattavasti selkeämpään sanoman julkituontiin. Kokonaiskuvaan on löytynyt useita uusia sävyjä ja vaikka tarjolla sitten olisikin edelleen vain punaista ja mustaa, jokaisella yksityiskohdalla on kankaalla selkeä, ennalta määritelty paikkansa. Äreä dissonanssinen riffittely on saanut seurakseen pianon ja pari eteeristä laulunpätkää, pysytellen kuitenkin aina sopivan matkan päässä haparoivan teatraalisesta blackmetalista.
Seestyminen ei Medeian tapauksessa suinkaan tarkoita muniinpuhaltelua – jo siksikin, että Medeia on nainen. Tällä paholaisella on hallussaan sellaiset aseet, että niillä tuhoaa vielä maailman jos toisenkin.
