Kuuden vuoden levytystauon jälkeen Micke Björklöf & Blue Strip lähti äänittämään New Orleansiin. Innoitusta näyttää löytyneen. Pitkäikäisen ryhmän viidennen albumin tuottajaksi saatiin Mark Bingham (Dr. John, Elvis Costello, R.E.M ja niin edelleen). Laajan kansainvälisen levityksen saava levy soi verevästi kahden paikallisen taustalaulajattaren ja urkuri-pianisti Brian Cooganin tuodessa palettiin oivaa lisäväriä.
Bändi soittaa napakan varmasti nyansseja vaalien. Sovituksellisten kliseiden väistely tekee ihmeitä materiaalille. Pääsääntöisesti se pesee monen amerikkalaisen bluesbändin turvallisen jyystön. Kiekon tähdeksi nousee Ville Leppänen. Hän vastaa lähes kaikista sävelmistä aikuismaisesti elämää pohtivia sanoituksia myöten ja tekee suvereenia jälkeä kitaralla, varsinkin sliden kanssa, mikä kattaakin valtaosan.
Second line -rytmillä sytkyttävä Understanding on upea numero ja Lefty Willien sähköinen putkityö viiltää väkevällä kaiholla. Pahaenteisen hitaan King Alcoholin Leppänen kruunaa teräskoppaisella Nationalilla akustisesti, samoin Ramblifiedin deltabluesin. Metersmäisesti funkyissä Gumbo Mamassa ja Jezebelissä wah-wah on paikallaan, samoin Cooganin Wurlitzer. Levytyspaikan perinne kuuluu levyllä, ei vähiten hoodoo-henkisessä Jack The Black Hatissa.
Komppikitaraa käsittelevä Björklöf puhaltaa hienosti harppua ja laulaa kipakasti, mutta yliyrittää ääntämisessään. Musiikin keskiössä oleva ”vaihevirhe” laskee harmillisesti muuten kovan kokonaisuuden tasoa.